perjantai 7. marraskuuta 2008
Akshully...
Alla siis draaaftit, joista toveri A mainitsi, ei kestä kiittää. Se, kumpi noista kahdesta mieltä innoittavasta teoksesta inspiroi hänet runoilemaan jääköön ikuisesti salaisuudeksi.
Täytyy myöntää, että päivitys oli ainakin tässä päässä saada aikaan pienimuotoisen sydänpysähdyksen, ellei kolmekin. Hyvässä hengessä toki, ei siinä mitään. Epäilen, että myös kuudennesta kerroksesta aulaan tiiraileva toimitusjohtaja haukkoo henkeään. Toivon syvästi, ettei mene brunssit väärään kurkkuun.
Myönnettäköön myös se, että päivitys on käväissyt mielessäni useampaan otteeseen viimeisen.. ööö.. no monen kuukauden aikana! Siitä lukuisat luonnoskansioon homehtuneet kirjelmät. Ikävä teitä, rakkaat lukijat - LUKUISAT lukijat, kohtaan on ollut suuri! Se olkoon lohtunanne myöskin näitä merkintöjä mitä luultavimmin seuraavan hiljaisuuden ajan.
Se on nähkääs työmyyrän arkea, kun mikään ei kiinnosta. Mieluummin olisin vielä pikkuinen hunajamonsteri, mutta minkäs teet. Joku keikka ois kiva, toisaalta taas ei. Vois järjestellä paikkoja vähä, ku on nii saastasta, mut kuka sellasta nyt jaksaa. Vasta ostin sellasen Muumimamma-purkin teepusseille. Organisointia kerrakseen.
Siltikään, koskaan ei tiedä mitä tapahtuu. Äskenki aivastin ihan out of nowhere.
Viime yö kului Frendejä katsellessa. Kikatin aivan hysteerisenä kyyneleet silmissä ja nyt en enää edes muista, mitkä jaksot katoin! Oskari tuijotti silmät suurina toiselta puolelta pöytää ihan ku olisin hulluks tullu. No, kukapa sen mielipiteistä edes välittää, se on pinkki homo.
Kummallista kyllä, korkokengillä kävely on herättänyt myöskin minussa suuria tuntoja. Ihailen syvästi metroasemien limaisilla lattioilla korkokengillään kipittäviä bisnesnaisia, joiden askelten tahti on huomattavasti omaani kiivaampi - ja minulla on jalassani kumisaappaat. Mikään ei luo vaikutusvaltaisempaa kuvaa kuin katukiveyksellä kopisevat korot, mitä korkeammat, sitä suurempi on arvostukseni. Tämä ei kuitenkaan ole ainoa arvostelukriteeri. Koroilla ihannointiani tavoittelevan (ja moni tavoittelee!) on syytä kiinnittää huomiota seuraaviin seikkoihin: koron muoto, housunlahkeen pituus ja malli, sekä ennen kaikkea, polven asento! Mikään ei ole tönkömmän näköistä, kuin polvet koukussa lompsiva korkokenkäläinen, oli korko sitten kuinka korkea tahansa. Ei edes nimeltä mainitsemattomat 4H-kerhon johtajaportaan henkilöt, joiden takapäässä on useampikin rautakanki ja vielä todennäköisesti poikittain. Jalka on syytä vaikka potkaista suoraksi, silläkin uhalla että se lähtee irti. Hiutalebaarinki ohi kävelin tuossa taannoin, ihan mukavalta näytti.
Meidän suihkun lattiakaivo oli täynnä mutavelliä ja biojäteastiakin homehtui. Ei muuta ku Cillit Bang.
Äää-ää elämä on iha perseestä! Nyt äkkiä jotai sutinaa!
Huolestuneille tiedoksi, toimitusjohtaja asteli juuri brunssivieraineen tähän aulaan ja hyvästeli heidät hyvissä voimin, ei edes köhinyt nenästä räkäisiä pullan palasia tai muuta. Kivi vierähti sydämeltä.
Toveri E
i wuz tolds ther wud b fingurpainting!
Long time no seen eh? Tein kevätsiivousta tossa just ja poistin pari postausta, jotka oli suoraan sanottuna aika vitullisen huonoja. Saatan poistaa viel lisääki jos siltä alkaa tuntumaan. Et älkää innostuko.
Kevät onkin tässä jo edennyt lokakuuhun tuotaah öhh juurikin siivouksen merkeissä. Priti matzz. En tiedä teistä, toverit, mutta minun pääni on totaalisen tyhjä. Humisee vaan.
Kevät onkin tässä jo edennyt lokakuuhun tuotaah öhh juurikin siivouksen merkeissä. Priti matzz. En tiedä teistä, toverit, mutta minun pääni on totaalisen tyhjä. Humisee vaan.
tiistai 28. lokakuuta 2008
Keine Paaaniik.
Ei ei ei mitään tappioita toverit! (Luv y for making the draft, Dunkels.)
No kanske siinä mielessä tappion tapainen , että unohtakaamme missä olimme ja vaihtakaamme identiteettiä ja sukupuoltakin 2 kertaa ja taas mennään. Ai minnekö? No niin, ei niin, mihin sitä kotoaan lähtisi.
Mää mietin, että vittu mulla ois vaikka mitä tekemistä, ni miksen samantien tekisi tätä. Tai ku tää ei tunnu tekemiseltä. Kaikki muu tuntuu. Tai lähinnä joku tiskaus. Hirveetä vääntöä. Tykkään heittää Vimit lavuaariin tai Ajax cherry blossomit sinne tänne, mut että ÄÄä Fairya tiskiharjaan!?! Ni siksi tämä, mm.
Sellaset fiilikset, että SANKEYS (tai mikä tahansa electro helvetti, joka on koskaan soittanut Late of the Pierin Bathroom Gurglea, hiih).
Oon niin hapot, että haluisin mennä hikiselle tanssilattialle kunnes kello on viis aamulla! Ei oo parempaa mielentilaa vetää nakit kattoon ku tämmönen kylmä väsynyt särky all over the ihminen.
Kävin tänään ystävän luona, johon loin aika tiiviin suhteen Englanti-kaudellani, LIDL! Haittaahan se toki, että Newcastlea ei Pasilassa myydä kuin tölkeissä, mutta onhan se sekin jotain.
To do jossakin vaiheessa:
-Hiutalebar. -> No ku on tossa noin lähelläki!
-Karpalo-toffee tee. -> Että pysyy kärryillä ja hyvässä liekissä.
-Kuudes Linja. -> Koska.
-Valmistua ja hankkia ok työ, koska haluun pystyä syömään ulkona sillon ku haluun (nii ja vähä juoda kans) ja ostaa jonku musiikkivehkeen ja crystal castlesin ceedeen ja oppia kävelemään + juoksemaan korkkareilla - oli mukulakiveä tahi ei.
Vadeva. Kattosin telkkarii ja nukkusin yön sohvalla.
x A
No kanske siinä mielessä tappion tapainen , että unohtakaamme missä olimme ja vaihtakaamme identiteettiä ja sukupuoltakin 2 kertaa ja taas mennään. Ai minnekö? No niin, ei niin, mihin sitä kotoaan lähtisi.
Mää mietin, että vittu mulla ois vaikka mitä tekemistä, ni miksen samantien tekisi tätä. Tai ku tää ei tunnu tekemiseltä. Kaikki muu tuntuu. Tai lähinnä joku tiskaus. Hirveetä vääntöä. Tykkään heittää Vimit lavuaariin tai Ajax cherry blossomit sinne tänne, mut että ÄÄä Fairya tiskiharjaan!?! Ni siksi tämä, mm.
Sellaset fiilikset, että SANKEYS (tai mikä tahansa electro helvetti, joka on koskaan soittanut Late of the Pierin Bathroom Gurglea, hiih).
Oon niin hapot, että haluisin mennä hikiselle tanssilattialle kunnes kello on viis aamulla! Ei oo parempaa mielentilaa vetää nakit kattoon ku tämmönen kylmä väsynyt särky all over the ihminen.
Kävin tänään ystävän luona, johon loin aika tiiviin suhteen Englanti-kaudellani, LIDL! Haittaahan se toki, että Newcastlea ei Pasilassa myydä kuin tölkeissä, mutta onhan se sekin jotain.
To do jossakin vaiheessa:
-Hiutalebar. -> No ku on tossa noin lähelläki!
-Karpalo-toffee tee. -> Että pysyy kärryillä ja hyvässä liekissä.
-Kuudes Linja. -> Koska.
-Valmistua ja hankkia ok työ, koska haluun pystyä syömään ulkona sillon ku haluun (nii ja vähä juoda kans) ja ostaa jonku musiikkivehkeen ja crystal castlesin ceedeen ja oppia kävelemään + juoksemaan korkkareilla - oli mukulakiveä tahi ei.
Vadeva. Kattosin telkkarii ja nukkusin yön sohvalla.
x A
lauantai 12. heinäkuuta 2008
Birthday cupcake
sunnuntai 6. heinäkuuta 2008
You're living in the golden years!
Zippadui vaan. Kissa leipoo mun mahaa, onko se merkki siitä että sitä pitäisi muokata hieman vähemmän taikinamaiseksi? No, tää kynsihieronta ainaki saa veren liikkeelle, tosin suljetusta verenkierrosta ei enää tietoakaan. Äsken mulle soitti joku lehtimyyjä Suomesta ja ku mä sanoin sille, et säästää ne jaarituksensa kert asun ulkomailla ja tulee muuten pirusti laskua ni se meni ihan paniikkiin ja sano varmaan kymmenentoista kertaa "hei sitten". Raukka.
Sitten asiaan: Iron Maiden soitti lauantaina Twickenhamissa. Ei ollu tarkotus mennä eka. Stipe hommas itellee jo hyvissä ajoin kalliin lipun seisomapaikoille. Sitten tiistaina, neljä päivää ennen keikkaa meikä kekkas et määki haluun mennä! eBay to the rescue, sieltä löytyi kaksi istumapaikkalippua halvalla kuin saatanan ylipaistuneet mansikkamarengit limbon kevätmyyjäsissä. Pistimme huutoomme reilusti lisähintaa ja sit joku vitun twat cunt bastard penis and what not korotti sitä huutoa YHDELLÄ PUNNALLA! No, me pistimme samalla mittaa takaisin ja ennen lounasaikaa olimme noiden ihanaisten biljettejen omistajia. Sitten piti vielä päästä eroon siitä Stipen seisokkilipusta. Sekin kävi käden käänteessä ja sitten niitä lippusia lappusia läheteltiin suuntaan jos toiseenkin.
Onko kukaan muuten koskaan käynyt Twickenhamissa? Ihan vaan siks kyselen, että onko ketään jakamaan tätä tunnetta kanssani, että on muuten perkeleen peräkylä vaikka Lontoota vielä nimellisesti onkin. Matkustimme ensin junalla King's Crossille, siitä täyteen ahdetulla metrolla Vauxhalliin (suomalaisittain Opeliin) ja sitten toisella junalla Twickenhamiin. Tämä matka kesti kaksi tuntia, kun taas Lontoon rajan pääsee ylittämään jo noin puolessa tunnissa. Twickenhamin asemalta oli vielä melkein kilometrin kävelymatka stadionille. Ja täytyy sanoa, että suomalaiset festarit häviävät köyhyydessään tänkaltasille keikoille. Koko matkan asemalta keikkapaikalle kaupiteltiin jos jonkinmoista teepaitaa ja makkaraa, itse stadionin piha oli varustettu kymmenillä nakkikioskeilla, karkkikojuilla, merchandise-tuotteilla, pullatiskeillä ja kannettavilla kapakoilla. Löytyipä joukosta pari riviä bajamajojakin. Näkyi myös joka tyylin edustajaa gootista 5kymppisiin heavykarvanaamoihin ja söpöihin opiskelijatyttöihin sekä hienostuneisiin keski-ikäisiin rouviin. Suloisin oli kesken keikkaa meidän rivistä karkuun lähtenyt noin 60-vuotias mummo, joka oli tuonu mukanaan pehmusteen kovia muovipenkkejä varten. Aww. Teki kyllä mieli sanoa suurimalle osalle siitä porukasta, et onks tää nyt ihan oikea paikka teille, eiks tää o vähä liian kesyä(niille gooteille nääs)/rankkaa(niille opiskelijatytöille). Sit aloin miettii et onk tää nyt ihan oikea paikka mullekaa ja päätin pitää turpani kiinni. Meininki oli sellasta luokkaa että ovilla tosiaan oli jonotettu aamukuudesta lähtien. Mikäs siinä. Itse vedimme napaamme kuivakat hampurilaiset ja vetiset ranskikset. Oli joo hirveetä. Sitten laskimme riittääkö hilut pariin kaljaan ja irtokarkkeihin kert mul on karmee ikävä kunnon irtsareita! Riittihän ne, mutta illan ohjelmaa emme sitten enää saaneet lunastetuksi. Sellanen on muuten hakusessa et jos joku vois vaik parilla punnalla myydä ni ilmottelee itestään.
Toi oli nyt kyllä viel vähä asian vierestä sillä tarkotus oli antaa lähinnä jonkinnäköstä keikka-arvostelua, mutta kivasta prologista tuo käy joka tapauksessa.
Keikka on siis osa Somewhere Back In Time -kiertuetta, joka starttasi joskus helmikuussa ja pääsi nyt viimein Eurooppaan asti. Konsertti oli monin tavoin erityislaatuinen, sillä se ensinnäkin kattaa suurimman osan mun lemppari Maiden-kaudesta Powerslavesta Seventh Son of a Seventh Soniin, uusinta materiaalia oli Fear of the Darkilta ainoana soitettu nimikkokappale, joka sekin on livenä jotain ihan muuta kuin studioalbumilta kuultuna. Toisekseen bändi ku bändi omassa kotikaupungissaan on aina jotain hienoa. Kolmanneksi, tämä on huhupuheiden mukaan niiden viimeinen keikka Briteissä pariin vuoteen. Ja neljänneksi, huiman eepinen mestariteos Rime of the Ancient Mariner kuultiin laskujeni mukaan viimeksi livenä 1987, yli 20 vuotta sitten! Tähän väliin saa tehdä ilkeitä pilkkahuomautuksia bändin iästä, olkaa hyvät.
Saatiin suht hyvät paikat suoraan lavan kohdalta. Tosin joku sais rakentaa noi stadionit vähä pienemmiks ku jouduttii niin ylös että Bruce näytti lähinnä pikku murkulta. Todellisuudessa se on pikku mulk.. NO EI. Tai no vähä ehkä. Onneksi oli jättimittoihin rakennettu Eddie, joka sit komppas vähä. Kukaan ei kertonu mulle, että täällä areenakeikat on lähestulkoon ulkoilmassa, joten tunnelmaa latisti hieman hyytävä tuuli, jolla ei ollu mitää ongelmia puskea mun pitsitopin läpi. Ei ois Hjalliksen hoivissa käyny tällasta.
Maiden alotti settinsä hyvissä ajoin kuten oli luvattu, mulla on huonoja muistoja maailmanluokan starojen konserteista, nimim. Axel Rose, kaks tuntia on AIVAN liikaa venaamista!! Lava oli koristeltu muinaisegyptiläiseksi, kenties korostamaan bändin muinaisaikaisuutta... Backdroppia sitten hinattiin eessuntaas ja esiin kääriytyi megakokoisena aina sen levyn kansi miltä kulloinkin biisiä soitettiin. Setti aloitettiin räväkästi Aces Highn tahtiin. Se, mitä itse Maideneista kuului jylisevän yleisön läpi olisi ollut mitä mainiointa kuunneltavaa, jos äänentoisto ois toiminu edes suhteellisen hyvin. Brucen ääni katosi kuitenkin vähän väliä johonkin niiden miljoonien kitaroiden tilutukseen, ja koska olen viimeksi kuunnellut Powerslavea joskus angstisina teinivuosina, ei lyriikoiden veto ulkomuististakaan oikein onnistunut. Ei se mitään, heiluin kuitenkin kuin heinäseiväs. Samaa ei voi sanoa Stipestä, se oli oudon jäykkänä ja sitä piti pakottaa nostamaan kädet ilmaan, mutta toisaalta se osaski laulaa mukana.
Seuraavat kulttimaineeseen nousseet biisit kuulimme: Aces High, 2 Minutes to Midnight, Revelations, The Trooper, Wasted Years, The Number of the Beast, Run to the Hills, Rime of the Ancient Mariner, Powerslave, Heaven Can Wait, Can I Play With Madness, Fear of the Dark, Iron Maiden (tottakai), Moonchild, The Clairvoyant ja Hallowed Be Thy Name (tottakai). Siinä oli kuulkaa nostalgiat huipussaan, kun Troopperin ensisävelet pärähtivät soimaan. Yksi niistä harvoista kipaleista, joiden sanat muistin lähes alusta loppuun. Ah to be 14 again... The crowd went nuts kuten odottaa saattaa, ja pari kertaa takanani istunut tyttö läimäs mua nyrkillä päähän. Sulosesti kyllä sitten aina silitteli mun hiuksia sen jälkeen. Bless. Joo että jos vertaa joskus männävuosina nähtyyn A Matter of Life And Death -keikkaan (joka onkin tämän lisäks ainut, jonka Maidenilta olen nähnyt) niin kyllä pesi sen mennen tullen, huolimatta siitä, että Hartwallilla oltiin sisätiloissa ja äänentoisto toimi huomattavasti paremmin. Mutta kun biisit ei sykäytä niin ei sykäytä. Toisin kuin tässä setissä. Aah.

Tollasella ne tuli. Bruce oli ohjaimissa. "See, the thing about Bruce Dickinson right, is he's a heavy rock star but he's also got a pilot's license."



Kuvat Googlen kuvahausta ku ei mulla tiettykää ollu tarpeeksi älliä ottaa kameraa mukaan, eikä ois kyllä riittäny zoomikaan.
- E
Sitten asiaan: Iron Maiden soitti lauantaina Twickenhamissa. Ei ollu tarkotus mennä eka. Stipe hommas itellee jo hyvissä ajoin kalliin lipun seisomapaikoille. Sitten tiistaina, neljä päivää ennen keikkaa meikä kekkas et määki haluun mennä! eBay to the rescue, sieltä löytyi kaksi istumapaikkalippua halvalla kuin saatanan ylipaistuneet mansikkamarengit limbon kevätmyyjäsissä. Pistimme huutoomme reilusti lisähintaa ja sit joku vitun twat cunt bastard penis and what not korotti sitä huutoa YHDELLÄ PUNNALLA! No, me pistimme samalla mittaa takaisin ja ennen lounasaikaa olimme noiden ihanaisten biljettejen omistajia. Sitten piti vielä päästä eroon siitä Stipen seisokkilipusta. Sekin kävi käden käänteessä ja sitten niitä lippusia lappusia läheteltiin suuntaan jos toiseenkin.
Onko kukaan muuten koskaan käynyt Twickenhamissa? Ihan vaan siks kyselen, että onko ketään jakamaan tätä tunnetta kanssani, että on muuten perkeleen peräkylä vaikka Lontoota vielä nimellisesti onkin. Matkustimme ensin junalla King's Crossille, siitä täyteen ahdetulla metrolla Vauxhalliin (suomalaisittain Opeliin) ja sitten toisella junalla Twickenhamiin. Tämä matka kesti kaksi tuntia, kun taas Lontoon rajan pääsee ylittämään jo noin puolessa tunnissa. Twickenhamin asemalta oli vielä melkein kilometrin kävelymatka stadionille. Ja täytyy sanoa, että suomalaiset festarit häviävät köyhyydessään tänkaltasille keikoille. Koko matkan asemalta keikkapaikalle kaupiteltiin jos jonkinmoista teepaitaa ja makkaraa, itse stadionin piha oli varustettu kymmenillä nakkikioskeilla, karkkikojuilla, merchandise-tuotteilla, pullatiskeillä ja kannettavilla kapakoilla. Löytyipä joukosta pari riviä bajamajojakin. Näkyi myös joka tyylin edustajaa gootista 5kymppisiin heavykarvanaamoihin ja söpöihin opiskelijatyttöihin sekä hienostuneisiin keski-ikäisiin rouviin. Suloisin oli kesken keikkaa meidän rivistä karkuun lähtenyt noin 60-vuotias mummo, joka oli tuonu mukanaan pehmusteen kovia muovipenkkejä varten. Aww. Teki kyllä mieli sanoa suurimalle osalle siitä porukasta, et onks tää nyt ihan oikea paikka teille, eiks tää o vähä liian kesyä(niille gooteille nääs)/rankkaa(niille opiskelijatytöille). Sit aloin miettii et onk tää nyt ihan oikea paikka mullekaa ja päätin pitää turpani kiinni. Meininki oli sellasta luokkaa että ovilla tosiaan oli jonotettu aamukuudesta lähtien. Mikäs siinä. Itse vedimme napaamme kuivakat hampurilaiset ja vetiset ranskikset. Oli joo hirveetä. Sitten laskimme riittääkö hilut pariin kaljaan ja irtokarkkeihin kert mul on karmee ikävä kunnon irtsareita! Riittihän ne, mutta illan ohjelmaa emme sitten enää saaneet lunastetuksi. Sellanen on muuten hakusessa et jos joku vois vaik parilla punnalla myydä ni ilmottelee itestään.
Toi oli nyt kyllä viel vähä asian vierestä sillä tarkotus oli antaa lähinnä jonkinnäköstä keikka-arvostelua, mutta kivasta prologista tuo käy joka tapauksessa.
Keikka on siis osa Somewhere Back In Time -kiertuetta, joka starttasi joskus helmikuussa ja pääsi nyt viimein Eurooppaan asti. Konsertti oli monin tavoin erityislaatuinen, sillä se ensinnäkin kattaa suurimman osan mun lemppari Maiden-kaudesta Powerslavesta Seventh Son of a Seventh Soniin, uusinta materiaalia oli Fear of the Darkilta ainoana soitettu nimikkokappale, joka sekin on livenä jotain ihan muuta kuin studioalbumilta kuultuna. Toisekseen bändi ku bändi omassa kotikaupungissaan on aina jotain hienoa. Kolmanneksi, tämä on huhupuheiden mukaan niiden viimeinen keikka Briteissä pariin vuoteen. Ja neljänneksi, huiman eepinen mestariteos Rime of the Ancient Mariner kuultiin laskujeni mukaan viimeksi livenä 1987, yli 20 vuotta sitten! Tähän väliin saa tehdä ilkeitä pilkkahuomautuksia bändin iästä, olkaa hyvät.
Saatiin suht hyvät paikat suoraan lavan kohdalta. Tosin joku sais rakentaa noi stadionit vähä pienemmiks ku jouduttii niin ylös että Bruce näytti lähinnä pikku murkulta. Todellisuudessa se on pikku mulk.. NO EI. Tai no vähä ehkä. Onneksi oli jättimittoihin rakennettu Eddie, joka sit komppas vähä. Kukaan ei kertonu mulle, että täällä areenakeikat on lähestulkoon ulkoilmassa, joten tunnelmaa latisti hieman hyytävä tuuli, jolla ei ollu mitää ongelmia puskea mun pitsitopin läpi. Ei ois Hjalliksen hoivissa käyny tällasta.
Maiden alotti settinsä hyvissä ajoin kuten oli luvattu, mulla on huonoja muistoja maailmanluokan starojen konserteista, nimim. Axel Rose, kaks tuntia on AIVAN liikaa venaamista!! Lava oli koristeltu muinaisegyptiläiseksi, kenties korostamaan bändin muinaisaikaisuutta... Backdroppia sitten hinattiin eessuntaas ja esiin kääriytyi megakokoisena aina sen levyn kansi miltä kulloinkin biisiä soitettiin. Setti aloitettiin räväkästi Aces Highn tahtiin. Se, mitä itse Maideneista kuului jylisevän yleisön läpi olisi ollut mitä mainiointa kuunneltavaa, jos äänentoisto ois toiminu edes suhteellisen hyvin. Brucen ääni katosi kuitenkin vähän väliä johonkin niiden miljoonien kitaroiden tilutukseen, ja koska olen viimeksi kuunnellut Powerslavea joskus angstisina teinivuosina, ei lyriikoiden veto ulkomuististakaan oikein onnistunut. Ei se mitään, heiluin kuitenkin kuin heinäseiväs. Samaa ei voi sanoa Stipestä, se oli oudon jäykkänä ja sitä piti pakottaa nostamaan kädet ilmaan, mutta toisaalta se osaski laulaa mukana.
Seuraavat kulttimaineeseen nousseet biisit kuulimme: Aces High, 2 Minutes to Midnight, Revelations, The Trooper, Wasted Years, The Number of the Beast, Run to the Hills, Rime of the Ancient Mariner, Powerslave, Heaven Can Wait, Can I Play With Madness, Fear of the Dark, Iron Maiden (tottakai), Moonchild, The Clairvoyant ja Hallowed Be Thy Name (tottakai). Siinä oli kuulkaa nostalgiat huipussaan, kun Troopperin ensisävelet pärähtivät soimaan. Yksi niistä harvoista kipaleista, joiden sanat muistin lähes alusta loppuun. Ah to be 14 again... The crowd went nuts kuten odottaa saattaa, ja pari kertaa takanani istunut tyttö läimäs mua nyrkillä päähän. Sulosesti kyllä sitten aina silitteli mun hiuksia sen jälkeen. Bless. Joo että jos vertaa joskus männävuosina nähtyyn A Matter of Life And Death -keikkaan (joka onkin tämän lisäks ainut, jonka Maidenilta olen nähnyt) niin kyllä pesi sen mennen tullen, huolimatta siitä, että Hartwallilla oltiin sisätiloissa ja äänentoisto toimi huomattavasti paremmin. Mutta kun biisit ei sykäytä niin ei sykäytä. Toisin kuin tässä setissä. Aah.

Tollasella ne tuli. Bruce oli ohjaimissa. "See, the thing about Bruce Dickinson right, is he's a heavy rock star but he's also got a pilot's license."

Huomatkaa Brucen villit pöksyt. Iha hirveet. Ja toi pipo! Luulis et hänen omaisuudella vois palkata jonku stylistin. Tai ostaa edes korkokengät ja peruukin tai jotai...

Siinä sitä backdroppia, Troopperi soi tässä.

Koko bändi vasemmalta oikealle: Janick Gers (kitarat), Adrien Smith (kitarat), Bruce Dickinson (laulu), Steve Harris (basso), Dave Murray (kitarat, sanoinhan et niit on miljoona!) ja Nicko McBrain (rummut)
Kuvat Googlen kuvahausta ku ei mulla tiettykää ollu tarpeeksi älliä ottaa kameraa mukaan, eikä ois kyllä riittäny zoomikaan.
- E
Tunnisteet:
arviot,
bändit,
ikä,
päiväretket,
viimeaikoja
torstai 26. kesäkuuta 2008
Mä taas oon leikkiny kuningatarta. Tai oikeesti mun ei tarvi leikkiä. Kert Stipen äiti on lomalla. Antaumuksella olenkin sitten tehny kaikkia kuningatar-juttuja. Niiku kävelly mun kuninkaallisessa puutarhassa ja leppoisasti kastellu kaikkia kivoja kuninkaallisia kukkia (kuus vit*n kastelukannullista menee joka vit*n päivä PERKELE!), keränny herkullisen pörrösiä marjoja välipalaksi siinä ohi kulkiessani (vietän aamuisin noin puol tuntia keräämällä piikkisestä pensaasta gooseberries, joiden suomenkielistä nimeä en todellakaan tiedä, näyttävät karviaisilta mut eivät ole! maistoin nimittäin ja ovat kirpsakoita, nyt syön niitä keräämisen yhteydessä lähinnä sen takia et ne saa mun naaman tekemään hassuja ilmeitä), silitelly mun ihanaa valkeaa kissaa, joka torkkuu mun sylissä (oikeesti se on enemmän musta ku valkonen ku toi valkonen juoksee aina karkuu, tää musta on kivempi, ja on sillä vähä valkosta masussa). Odottelen kutsua Buckinghamin palatsiin aaaaany day now.
Sitten uutisiin: MAKKARAAN VOI KYLLÄSTYÄ! Tämä tapahtui tässä männäviikolla, kun grillasimme. Jumaliste melkein oksensin ku maistoin sitä makkaraa. En syö enää IKINÄ näitä englantilaisia wursteja, ällöttävä se kuoriki ku sillai venyy ja paukkuu.
Löysin korvikkeen juustonaksuille, niitä kutsutaan WOTSITEIKSI ja ne on hepposia verrattuna kotimaisiin naksuihin mut oikee muoto sentäs. Silti jostain kumman syystä vetelen tässä pringlessejä... Luulette varmaan et olen läski ku joka postaus liittyy jotenki ruokaan. NO MINÄPÄ KERRON ETTÄ OIKEASSA OLETTE! HAH! IN YOUR FACE!
Aiheesta vielä sen verran, että koska Stipen äiti on tosissaan lomalla ni mä oon myös leikkiny kuninkaallista kokkia. Voin kertoo tähän reseptit miten loihditte aivan käden käänteessä lähes kivoja ruokia ettekä tarvi paljo mitää aineksia!
Ensin perussuomalainen makaroonimössöke, kutsutaan myös makaroonipadaksi mut vittu mössöä se on ja minä sanon jotta SO WHAT! Siihen ette tarvitse kuin makaroonia, jauhelihaa ja sipulia. Keitätte makaroonit ja paistatte jauhiksen (ei o pakko maustaa kuten A:n kanssa joskus jollai Raippaksen pizza-tunnilla opittiin, jokainen taaplatkoon makunsa mukaan) ja KUULLOTATTE sipulit siinä samassa. Sit heitätte ne sekasin (pitäkää huolta et astia tähän on tarpeeks iso, muuten tulee sotkua) Hyvää ja helppoa! Höysteeks vaik ketspuppia ja jos kurmeeta haluaa ni voi kuoria siihi vaik porkkanan. Ja tästä on olemassa yksinkertanenkii versio jota mä ja sisareni harrastettii paljonki koulun jälkee. Siihen tarvitsette: makaroonia. Sit keitätte ne ja pistätte joko ketspuppia tai tacosucea perään ni avot.
Sit vähä vaikeempi ateria, mut se vaikuttaa tosi hienolta. Tarvitsette: kanan rintafileen per aterijoitsija, pekonitsiipaleen per kanan rintafile, barbecue-kastiketta sekä juustoa. Ranskiksii on kiva syödä tän kaa, samoin salaattia mut voi lisukkeerata millä kutakin huvittaa. A on kanssani sitä mieltä et sallad och ranskikset menee hyvin (muistatko sen maukkaan päivän Flower Potissa..) Elikkäs paistakaa kanafile kokonaisena joko uunissa tai pannulla (ei voi sanoa ruskistakaa kert valkostahan siit pitää tulla, jos tulee ruskeeta ni ootte tehny jotai joko väärin tai liian kauan). Pitäkää huolta, että on läpikypsä kert salmonella ei o kiva näin kesäsin. Ei haittaa vaik viiltelee sen melkein poikkiasti kert se viil-jälki menee piiloo myöhemmin kuitennii. Itse pistin pannulle ja kaveriks oliiviöljyä, kuivattuja yrttilöitä ja kevätsipulia ku olivat siin käden ulottuvilla salaatinteon jäljiltä. Kun on kypsää pistäkää uunitarjottimelle eli pellille ja voidelkaa runsain mitoin barbecue-kastikkeella (valitkaa hyvä kastike, itellä meni vähä pielee ja tuli sellanen salsatyyppinen vetinen ja kasvispainotteinen. Paksu, sakea ja punertavan ruskea tasainen seos on parhainta, HP:ltä joskus sai ainaki) ja läntätkää päälle pekoniziivu (mää leikkaan siit eka sen ihraosion pois kert oon nirso ja se on ällöttävää), sit grillivastuksen alle uuniin. Jos ei ole grillivastusta ni tough shit. Siinä kärtsäätte pekonin itse kullekin sopivan rapsakaksi ja sit pistätte juustoa päälle. Odottakaa juuston sulamista ja syökää! Hickory Chicken on tämän nimi.
Koska kanan rintafileitä myydään usein liian suurissa paketeissa ni on kiva keksiä siit ylijäämäkanasta jotai seuraavalle päivälle. Mä väsäsin currypainotteisen tikka masalan. Tarvitsette: kanaa, joko valmiscurrykastikkeen/-pasten tai kyvyn valmistaa sellainen, sama pätee myös tikka masala -kastikkeesee, ja sit viel maustamatonta jogurttia, vettä tulee hanasta. Tossa perusmössöainekset, sekaan voi sit laittaa jotai jos huolii ruokasampaa. Porkkana, vihreät pavut, kaikki muutki pavut, herkkusienekset, ja kirsikkatomaatti sopii vallan mainiosti mutta saa olla luova. Kana paloiksi ja pannulle ekaks paistumaan ja vesi kiehahtamaan, jos haluatte lisätä jotai vihanneksia. Valitkaa kanalle syvä pannu ni ei tarvi läträillä kesken kaiken ku huomaatte ettei se koko kastike mahdu millään ilveellä siihi pieneen lettupannuun. Mä paistoin sen sipulissa ja valkosipulissa mut eipä niistä hirveesti makua jääny ku on aika mausteista se currypaste. Saa maustaa myös itse kanaa esim paprikalla, chillillä tai millä vain himottaa mut sanotaan nyt vaikka ettei sillä ole mitään väliä. Muistakaa heittää ne vihannekset kiehumaan sinne veteen sit ku se porisee, keittäkää ne aldente (kyllä musta noin voi sanoa muustaki ku pastasta..), lisätkää kanan seuraksi pannulle currypastea noin puolet enemmän kuin tikka masalaa, tai sitten voitte käyttää pelkästään currypastea tai tikka masalaa, riippuu kumpaa haluatte, mutta sanonpa vaan että aika tyhmää oli ostaa ne molemmat, jos aiotte käyttää vaa toista! Pikkasen vettä sekaan et saa sellasen kivan kastikemaisen siitä. Sit jogurtti tasapainottamaan sitä tulisuutta. Viimeisenä aldente-vihannekset ja mitä sit haluattekaa lisätä. Paitsi jos haluatte lisätä sieniä ni suosittelen niitten paistamista kanan kanssa. Muhinoittakaa vähän aikaa. Tän kans on kiva syödä riisiä ku ne voi sotkee sellaseks mömmöks ja sit syödä lusikalla!
Tänään aion tehä lohkalaa. Ku täällä ei koskaa saa kalaa. Tai saa sellasta typerää leivitettyä. Fish and chips ou jee NOT. Sen kanssa perunasalaatti. Tarvitsette: pikkupottuloi, lohifilettä (voi ostaa myös kokonaisen kalan tai jopa kalastaa sen itse mut ensinnäki onnea vaa yritykselle napata lohi kaikkien niitten siikojen sun muiden joukosta ja toiseksee sen tappamisessa, nylkemisessä, perkaamisessa ja fileeraamisessa!), tilliä, sitruuna, kermaviiliä, jonkunmakusta tuorejuustoa (voi sit miettiä et mikä menee parhaiten kalan kanssa), majoneesia (kevyt-, jos haluutte pysyä laihoina), paprikajauhetta ja kevätsipulia. Hyödynnämme lähes kaikkea sekä lohifileiden valmisteluun, että pottusalaattiin, eikö olekin ekologista. Saa myös kierrättää, jos tulee pahaa. Ensiks viillelkää lohta pari kertaa. Täyttäkää viillot tuorejuustolla. Päälle vois puristaa sitruunaa ja pistää tilliä ja kevätsipulin vihreää osaa. Sitruunaviipaleet näyttää nätiltä ja ite aion rouskuttaa päälle myös vähä mustapippuria mut ei o mikää pakko. Pistäkää uuniin. Ei toivookaa et tietäisin mitää tarkkaa lämpötilaa, kunhan kypsää tulee ni jess. Pilkkokaa ja keittäkää perunat. Sekoittakaa majoneesiin paprikajauhe ja paljon kevätsipulia. Kun perunat on kypsiä, sekoittakaa majoneesiin. Toiset tykkää ootella et perunat on kylmiä ja sit vast sekottaa majoneesiin välttääkseen ruokamyrkytyksen mut mun mielestä tollanen on ihan turhaa humpuukia ja ajanhukkaa. Kalalle voi tehä kivan kastikkeen sekottamalla sitruunan mehua, mustapippuria ja tilliä kermaviiliin ja antamalla "hautua" jääkaapissa vähän aikaa. A vot.
Siinä kaikki tällä erää, vitut te mitään kuvia tarviitte moikka vaan ja hyvää ruokahalua!
E
Sitten uutisiin: MAKKARAAN VOI KYLLÄSTYÄ! Tämä tapahtui tässä männäviikolla, kun grillasimme. Jumaliste melkein oksensin ku maistoin sitä makkaraa. En syö enää IKINÄ näitä englantilaisia wursteja, ällöttävä se kuoriki ku sillai venyy ja paukkuu.
Löysin korvikkeen juustonaksuille, niitä kutsutaan WOTSITEIKSI ja ne on hepposia verrattuna kotimaisiin naksuihin mut oikee muoto sentäs. Silti jostain kumman syystä vetelen tässä pringlessejä... Luulette varmaan et olen läski ku joka postaus liittyy jotenki ruokaan. NO MINÄPÄ KERRON ETTÄ OIKEASSA OLETTE! HAH! IN YOUR FACE!
Aiheesta vielä sen verran, että koska Stipen äiti on tosissaan lomalla ni mä oon myös leikkiny kuninkaallista kokkia. Voin kertoo tähän reseptit miten loihditte aivan käden käänteessä lähes kivoja ruokia ettekä tarvi paljo mitää aineksia!
Ensin perussuomalainen makaroonimössöke, kutsutaan myös makaroonipadaksi mut vittu mössöä se on ja minä sanon jotta SO WHAT! Siihen ette tarvitse kuin makaroonia, jauhelihaa ja sipulia. Keitätte makaroonit ja paistatte jauhiksen (ei o pakko maustaa kuten A:n kanssa joskus jollai Raippaksen pizza-tunnilla opittiin, jokainen taaplatkoon makunsa mukaan) ja KUULLOTATTE sipulit siinä samassa. Sit heitätte ne sekasin (pitäkää huolta et astia tähän on tarpeeks iso, muuten tulee sotkua) Hyvää ja helppoa! Höysteeks vaik ketspuppia ja jos kurmeeta haluaa ni voi kuoria siihi vaik porkkanan. Ja tästä on olemassa yksinkertanenkii versio jota mä ja sisareni harrastettii paljonki koulun jälkee. Siihen tarvitsette: makaroonia. Sit keitätte ne ja pistätte joko ketspuppia tai tacosucea perään ni avot.
Sit vähä vaikeempi ateria, mut se vaikuttaa tosi hienolta. Tarvitsette: kanan rintafileen per aterijoitsija, pekonitsiipaleen per kanan rintafile, barbecue-kastiketta sekä juustoa. Ranskiksii on kiva syödä tän kaa, samoin salaattia mut voi lisukkeerata millä kutakin huvittaa. A on kanssani sitä mieltä et sallad och ranskikset menee hyvin (muistatko sen maukkaan päivän Flower Potissa..) Elikkäs paistakaa kanafile kokonaisena joko uunissa tai pannulla (ei voi sanoa ruskistakaa kert valkostahan siit pitää tulla, jos tulee ruskeeta ni ootte tehny jotai joko väärin tai liian kauan). Pitäkää huolta, että on läpikypsä kert salmonella ei o kiva näin kesäsin. Ei haittaa vaik viiltelee sen melkein poikkiasti kert se viil-jälki menee piiloo myöhemmin kuitennii. Itse pistin pannulle ja kaveriks oliiviöljyä, kuivattuja yrttilöitä ja kevätsipulia ku olivat siin käden ulottuvilla salaatinteon jäljiltä. Kun on kypsää pistäkää uunitarjottimelle eli pellille ja voidelkaa runsain mitoin barbecue-kastikkeella (valitkaa hyvä kastike, itellä meni vähä pielee ja tuli sellanen salsatyyppinen vetinen ja kasvispainotteinen. Paksu, sakea ja punertavan ruskea tasainen seos on parhainta, HP:ltä joskus sai ainaki) ja läntätkää päälle pekoniziivu (mää leikkaan siit eka sen ihraosion pois kert oon nirso ja se on ällöttävää), sit grillivastuksen alle uuniin. Jos ei ole grillivastusta ni tough shit. Siinä kärtsäätte pekonin itse kullekin sopivan rapsakaksi ja sit pistätte juustoa päälle. Odottakaa juuston sulamista ja syökää! Hickory Chicken on tämän nimi.
Koska kanan rintafileitä myydään usein liian suurissa paketeissa ni on kiva keksiä siit ylijäämäkanasta jotai seuraavalle päivälle. Mä väsäsin currypainotteisen tikka masalan. Tarvitsette: kanaa, joko valmiscurrykastikkeen/-pasten tai kyvyn valmistaa sellainen, sama pätee myös tikka masala -kastikkeesee, ja sit viel maustamatonta jogurttia, vettä tulee hanasta. Tossa perusmössöainekset, sekaan voi sit laittaa jotai jos huolii ruokasampaa. Porkkana, vihreät pavut, kaikki muutki pavut, herkkusienekset, ja kirsikkatomaatti sopii vallan mainiosti mutta saa olla luova. Kana paloiksi ja pannulle ekaks paistumaan ja vesi kiehahtamaan, jos haluatte lisätä jotai vihanneksia. Valitkaa kanalle syvä pannu ni ei tarvi läträillä kesken kaiken ku huomaatte ettei se koko kastike mahdu millään ilveellä siihi pieneen lettupannuun. Mä paistoin sen sipulissa ja valkosipulissa mut eipä niistä hirveesti makua jääny ku on aika mausteista se currypaste. Saa maustaa myös itse kanaa esim paprikalla, chillillä tai millä vain himottaa mut sanotaan nyt vaikka ettei sillä ole mitään väliä. Muistakaa heittää ne vihannekset kiehumaan sinne veteen sit ku se porisee, keittäkää ne aldente (kyllä musta noin voi sanoa muustaki ku pastasta..), lisätkää kanan seuraksi pannulle currypastea noin puolet enemmän kuin tikka masalaa, tai sitten voitte käyttää pelkästään currypastea tai tikka masalaa, riippuu kumpaa haluatte, mutta sanonpa vaan että aika tyhmää oli ostaa ne molemmat, jos aiotte käyttää vaa toista! Pikkasen vettä sekaan et saa sellasen kivan kastikemaisen siitä. Sit jogurtti tasapainottamaan sitä tulisuutta. Viimeisenä aldente-vihannekset ja mitä sit haluattekaa lisätä. Paitsi jos haluatte lisätä sieniä ni suosittelen niitten paistamista kanan kanssa. Muhinoittakaa vähän aikaa. Tän kans on kiva syödä riisiä ku ne voi sotkee sellaseks mömmöks ja sit syödä lusikalla!
Tänään aion tehä lohkalaa. Ku täällä ei koskaa saa kalaa. Tai saa sellasta typerää leivitettyä. Fish and chips ou jee NOT. Sen kanssa perunasalaatti. Tarvitsette: pikkupottuloi, lohifilettä (voi ostaa myös kokonaisen kalan tai jopa kalastaa sen itse mut ensinnäki onnea vaa yritykselle napata lohi kaikkien niitten siikojen sun muiden joukosta ja toiseksee sen tappamisessa, nylkemisessä, perkaamisessa ja fileeraamisessa!), tilliä, sitruuna, kermaviiliä, jonkunmakusta tuorejuustoa (voi sit miettiä et mikä menee parhaiten kalan kanssa), majoneesia (kevyt-, jos haluutte pysyä laihoina), paprikajauhetta ja kevätsipulia. Hyödynnämme lähes kaikkea sekä lohifileiden valmisteluun, että pottusalaattiin, eikö olekin ekologista. Saa myös kierrättää, jos tulee pahaa. Ensiks viillelkää lohta pari kertaa. Täyttäkää viillot tuorejuustolla. Päälle vois puristaa sitruunaa ja pistää tilliä ja kevätsipulin vihreää osaa. Sitruunaviipaleet näyttää nätiltä ja ite aion rouskuttaa päälle myös vähä mustapippuria mut ei o mikää pakko. Pistäkää uuniin. Ei toivookaa et tietäisin mitää tarkkaa lämpötilaa, kunhan kypsää tulee ni jess. Pilkkokaa ja keittäkää perunat. Sekoittakaa majoneesiin paprikajauhe ja paljon kevätsipulia. Kun perunat on kypsiä, sekoittakaa majoneesiin. Toiset tykkää ootella et perunat on kylmiä ja sit vast sekottaa majoneesiin välttääkseen ruokamyrkytyksen mut mun mielestä tollanen on ihan turhaa humpuukia ja ajanhukkaa. Kalalle voi tehä kivan kastikkeen sekottamalla sitruunan mehua, mustapippuria ja tilliä kermaviiliin ja antamalla "hautua" jääkaapissa vähän aikaa. A vot.
Siinä kaikki tällä erää, vitut te mitään kuvia tarviitte moikka vaan ja hyvää ruokahalua!
E
keskiviikko 11. kesäkuuta 2008
Autumn magnets
Arki on ihan kivaa - joskus.
Kymmenen tunnin työvuoron jälkeen tunnet itsesi uupuneen seksikkääksi ja toivoisit olevasi tarpeeksi kantikas oikaisemaan itsesi kylmälle katukivetykselle sateen huuhdottavaksi.
Näin ei kuitenkaan käy, sillä huuhtoo se sade mukavasti jo pysäkillekin matkatessa.
Kantaa sitä sateenvarjoa toki useinkin mukanaan, mutta viittikö sitä sitten alkaa kaivamaan jonkun kuuron takia, hah.
..Monsuunin tapaista odotellessa.
Koska lähimuistini on huono ja niin myös etämuisti ja pieniä muistilehtiöitäkin voisi ostaa uusia, niin kerron vaikka tästä päivästä vähän (,koska E kertoo kuitenkin pidemmin asiasta kuin asiasta ja mulle sitä ei ees vois sallia, koska ehkä kolme vanhaa mummoa täs maailmassa on lyhyempiä ku mitä mä olen!).
Päivän kohokohta (okei vuoden) oli se ku söin sellast jotaa mango-juustokakkua,
joka oli "parempaa ku seksi" tekijänsä Tean (nimi muutettu, ettette voi mennä häneltä anelemaan.. sitä kakkua.) mukaan. Toinen koemaistaja tykkäsi että kakku oli parempaa kö kalja ja mää olin jotakuinkin sitä mieltä että maku oli parempi ku alepan kahvin kilohinta. Uskon nyt tietäväni miltä Rachelilta ja Chandlerista tuntui silloin kun ne söi sitä lattialle pudonnutta juustokakkua. Siis ku se oli niin presös että oi peipi! Nii et mul on nyt uus lempiruoka, jos joku ei ymmärtänyt.
Ei hyvää, jos ei jotain huonoakin. Sain kaksi imartelevaa lempinimeä lisää. En kehtaa ees kertoa että toinen niistä on Anna Abreu, hyh olkoon. Onneksi loppuu kohta tuollaset mukavat ja (henkisest!!) rankat työt ja pääsee siivoomaan UPM-Kymmenen tiloja, eikä nää ristin sielua missään. Tai no vissii vaik missä, mut sit olisin kaikille vaan 'se joku siivoojapaska', joten ei tarvis kuunnella mitää tytöttelyä.
Notetooneself: Tarttis hommata jotku lököpöksyt ja oikeesti mukavat kengät. Muuten ei tuu hevonvittua mistää klemmareiden kiillottamisesta.
Leikin syksyä. Pimensin ikkunat parhaani mukaan (yritin tilkitä fleecellä, mut vitja) ja sytyttelin tuoksukynttilöitä ympäri pympäri. Etääntyvä ukkonen ja muut haittaäänet peittiin laittamalla itunessista vähän post punkkia jyrisemään (The National on ihan kivaa). Teetä vois keittää muodon vuoks, mut toisaalta ei tee just yhtään mieli, joten en kyl haaskaa mitään teepussia täs vaiheessa. Öö, no sit syksy onkin jo valmis! Ja leikki sit vähä niinku päättys siihen. Vai kuka jaksaa ettiä ketään enää mistään, jos kert kaikki on jo kuurupiiloistaan löytyny..?


Haluisin tietää, et mitkä pihaleikit on nykyään suosittuja. Aletaanko enää purttista, kirkonrottaa tai kymmentä tikkua laudalla? Mites peili ja väri? Ja mikskä kutsuttiin sitä jossa joku idiootti joutu heiluttelemaan harjaa nurkan takana?
-A
Kymmenen tunnin työvuoron jälkeen tunnet itsesi uupuneen seksikkääksi ja toivoisit olevasi tarpeeksi kantikas oikaisemaan itsesi kylmälle katukivetykselle sateen huuhdottavaksi.
Näin ei kuitenkaan käy, sillä huuhtoo se sade mukavasti jo pysäkillekin matkatessa.Kantaa sitä sateenvarjoa toki useinkin mukanaan, mutta viittikö sitä sitten alkaa kaivamaan jonkun kuuron takia, hah.
..Monsuunin tapaista odotellessa.
Koska lähimuistini on huono ja niin myös etämuisti ja pieniä muistilehtiöitäkin voisi ostaa uusia, niin kerron vaikka tästä päivästä vähän (,koska E kertoo kuitenkin pidemmin asiasta kuin asiasta ja mulle sitä ei ees vois sallia, koska ehkä kolme vanhaa mummoa täs maailmassa on lyhyempiä ku mitä mä olen!).
Päivän kohokohta (okei vuoden) oli se ku söin sellast jotaa mango-juustokakkua,
joka oli "parempaa ku seksi" tekijänsä Tean (nimi muutettu, ettette voi mennä häneltä anelemaan.. sitä kakkua.) mukaan. Toinen koemaistaja tykkäsi että kakku oli parempaa kö kalja ja mää olin jotakuinkin sitä mieltä että maku oli parempi ku alepan kahvin kilohinta. Uskon nyt tietäväni miltä Rachelilta ja Chandlerista tuntui silloin kun ne söi sitä lattialle pudonnutta juustokakkua. Siis ku se oli niin presös että oi peipi! Nii et mul on nyt uus lempiruoka, jos joku ei ymmärtänyt.Ei hyvää, jos ei jotain huonoakin. Sain kaksi imartelevaa lempinimeä lisää. En kehtaa ees kertoa että toinen niistä on Anna Abreu, hyh olkoon. Onneksi loppuu kohta tuollaset mukavat ja (henkisest!!) rankat työt ja pääsee siivoomaan UPM-Kymmenen tiloja, eikä nää ristin sielua missään. Tai no vissii vaik missä, mut sit olisin kaikille vaan 'se joku siivoojapaska', joten ei tarvis kuunnella mitää tytöttelyä.
Notetooneself: Tarttis hommata jotku lököpöksyt ja oikeesti mukavat kengät. Muuten ei tuu hevonvittua mistää klemmareiden kiillottamisesta.
Leikin syksyä. Pimensin ikkunat parhaani mukaan (yritin tilkitä fleecellä, mut vitja) ja sytyttelin tuoksukynttilöitä ympäri pympäri. Etääntyvä ukkonen ja muut haittaäänet peittiin laittamalla itunessista vähän post punkkia jyrisemään (The National on ihan kivaa). Teetä vois keittää muodon vuoks, mut toisaalta ei tee just yhtään mieli, joten en kyl haaskaa mitään teepussia täs vaiheessa. Öö, no sit syksy onkin jo valmis! Ja leikki sit vähä niinku päättys siihen. Vai kuka jaksaa ettiä ketään enää mistään, jos kert kaikki on jo kuurupiiloistaan löytyny..?
Haluisin tietää, et mitkä pihaleikit on nykyään suosittuja. Aletaanko enää purttista, kirkonrottaa tai kymmentä tikkua laudalla? Mites peili ja väri? Ja mikskä kutsuttiin sitä jossa joku idiootti joutu heiluttelemaan harjaa nurkan takana?
-A
torstai 15. toukokuuta 2008
can we wait forever if time is all it takes?

Joo no nyt lapset loppu kuulkaa se keväily sitten! Sataa ku Esterin äiteen perseestä konsanaa ja jyrähteleepä tuolla ukkonenkin. Vaan ei hätää, sillä täällä vatipäiden maassa on keksitty vallan oiva ratkasu mitä ukkosmyrskyn ja sähköisten aparaattien käytön yhdistämiseen tulee: kolmipiikkiset pistokkeet eli plugit. En todellakaan tiedä miten se homma noin niiku teknillisin termein toimii, mutta käytännössä se kolmas spiguli estää mitä itse kutsun ylivirroittumiseksi, ja näin ollen suojaa kaikkia ylielektroonisia huippusupermuodikkaita laitteita ukkosella. Ilmeisesti jokaisessa talossa on lisäksi jonkinlainen sensori piilotettuna jonnekin kellarin perukoille (toisilla sensoreita, toisilla omia tyttäriään ynnä muita sukulaisia. Joo oon vähä järkyttyny tästä insestikellari-tapauksesta - kyllä, edelleen!), ja tämä herkkääkin herkempi nipukka (nipukka= noin pikkurillin pään kokoinen tai pienempi, alustastaan kolmiulotteisuudellaan erottuva asia NOIN YLEENSÄKIN, senkin perverssit!) katkaisee virrat koko hökötyksestä sikäli mikäli jonkinnäköinen salama päättää läpsäistä tuohon lähitienoille. Joten ei kun dataamaan vaan kaikki! Tai näin mää ainaki tän homman näkisin. Ääää miksi olen tällainen laiskakakka!!
Alunperin oli tosta pistokeasiasta inspiroituneena tarkotus selvittää Suomen ja Englannin eroja niin ruokakulttuurissa kuin arkielämässäkin, ja raapustinkin kasaan sellasen LISTAN ylläripylläri jee, mut sit tulin toisiin aatoksiin. Tosin, jos kiinnostaa ni julkasen toki sen listan.
Jaa, mistäs sit kirjottais. Voin kertoo mitä oon syöny tänää. Söin kaks paahtista mis oli päällä aprikoosihilloa ja join kupin kaakaota. Sit oottelin ehk sellaset viitisentoista minuuttia ja tekasin kulhollisen puuroa (omenakaneli nam), samalla ku vein sen tyhjän kulhon keittiöön hakasin autotallin jääkaapista pizzaa ja vetäsin sitä kaks palaa ja jälkkäriks suklaadigestivekeksi. Ja kello on melkein puol kaks. Olin eilen laihtunu kilon, nyt korjattiin seki asia. Nyt tuhoan Haribon Starmixejä...

Tein päivän hyvän työn tossa ja soitin yhtee paikkaa mis ois töitä tarjol. Oli vastaaja päälläns, jätin sinne sellasen takeltelevan ja hermostuneen viestin ja puhelinnumeron, joka toivonmukaan meni oikein. Hyvä ensivaikutelma ahh! Eipä varmaan tarvi sieltäkään ootella mitää vastakaikua sitten... No eipä sillä, aion soittaa niin kauan kunnes ne suoraan sanoo et lähettäävät jotku pyssymiehet mun kimppuun jos en lakkaa ahdistelemasta. Jokatapauksessa ni tuli sellanen voittajaolo, ku sain ton homman tehtyä, että tuntuu ettei tässä nyt muuta tarvikkaan tehdä mwahah. Joten nyt makoilen Tealin kanssa vällyjen alla, ja murehdin sitä ku kukaa ei o keksiny sänkyä, jolla ois mukava loikoilla ja näpyttää konetta samaan aikaan.
Voin kertoo teille mun kummallisista unista, joita oon nähny pari viime yötä. Niihin liittyy mun vanhat koulukaverit, joille keksin yksityisyyssuojan nimissä ovelat salanimet. Tän näin toissayön aamuyöllä (eli noin kello 7-8 välillä..):
Olin töissä jossai italialaisessa ravintolassa tarjoilijana ja siellä oli myös yläasteaikaiselta rinnakkaisluokaltani sellainen poika kuin Ankkasen Puntsi, joka ei kyl näyttän yhtää iteltää mut epäilen et se oli se. Se oli mun hyvä kaveri siin unes, oikeessa elämässä ei hirveesti koskaa oltu tekemisissä, mitä nyt jotai märkä-teepaita-kisoja sillon tällön järjesteltii... Ja sit siel oli sellanen tumma italiaano jonka nimi oli Tony, en yhtää tiiä ketä sen oli tarkotus muistuttaa (kjihhih), joskin näytti aika paljon mun pikkuserkulta, mut ei VOINU OLLA kert mä olin ihan lääpälläni siihen ja se vihas mua :'( Jossain unen vaiheessa jopa pakkopussasin sitä, en muista mitä se musta sano siin yhteydes mut jotai hirmu loukkaavaa se oli ja meikäläinen vaa kikatti :D No sit oli meneillään joku meiän vanhan koulun luokkatapahtuma ja tää kohtaus sisälsi hirveesti bussilla ajelua Englannin pikkukylissä. Jossain vaiheessa meiän piti kävellä jotai pitkospuita pitkin ja siinä sit avauduin Puntsille, et tää Tony on vieny mun sydämen ja et kuulin et se ois eronnu tyttöystävästää, joka oli kukas muukaa ku oma pikku toverimme Ankejev (joka siin unes oli iha bitch o.O tätä ei mun unissa yleens tapahdu, useimmiten A on mun tyttöystävä tai jotai). No Puntsi sit korjas tätä sanomalla et Tony ite oli vaa sanonu et mä oon tyhjäpää bimbo ja jotai muuta kivaa. Olin aika maissa ja menin Helsingin Sokkarille. Siellä tunsin ku joku hiplas mun pebaa ja käännyin ihan innoissani ku luulin et se oli Tony (ei vissii oikee menny kaalii sen asenne mua kohtaan), mut se olikii vaa mun paras ystävä ala-asteajoilta nimittäin Pirkko, jolla kumma kyllä oli hirveen paljo A:n ominaisuuksia... Tässä vaiheessa pitänee kertoa, että joko jossain vaiheessa tätä unta, tai edellisessä unessa tai jotain oli sellanen pätkä mis mä ja Pirkko oltii mun papan kyydissä menossa johkii ja puhuttii rintsikoitten eli LIIVIEN ostamisesta. Pappa sit elämäänähneenä miehenä suositteli jotai tiettyä merkkiä, en kuollaksenikaa muista nimeä mut oli saksalainen kummiskii eli kaikki ookoo. Ja että naiset kautta aikojen sen elämässä on pitäny näitä erittäin mukavina liiveinä. No, sit nyt Pirkko tuli lohduttaa mua ja mää sanoin, jotta shoppailtaisko vähä alusvaatteit, ja että millon oot tsekannu Sokkarin rintsikkavalikoiman viimeks. Pirkko vallan innostu ja kerto kuinka se oli ottanu mun papan neuvosta vaarin ja ostanu ne saksalaiset rintsikat ja ne OLI tosi hyvät! Se näytti mulle sielt missä niit oli ja ne oli aivan siis järkyttävän rumat hää-hössökät, voin piirtää vaikka kuvan kohta. Ja settiin kuulu korsettiki, jota sit aloin hiplaa et joo, voishan tätä koklaaki vaikka. Ja koko uni loppu siihe, ku taustalta tuli joku blondi keski-ikänen naikkonen ja suurinpiirtein repi sen reuhkan mun käsistä ja mä sit sanoin sille kohteliaast englanniks jostai syystä et excuse me, I was looking at this one. Ja hää siihe jotta eiksme voitas kattoo tätä samaa aikaa tässä? Ja mä sit että EI TODELLAKAA HALLOOTA! Ja sit Stipen herätyskello soi.
Sit toisen näin viime yönä. Siin me oltii viel koulussa ja siel oli ylläripylläripöö joku remontti meneillää. Tää oli sit saanu vissii mun pään vähä sekasin ja ku meiän kemian tunti loppu ni jotenki kuvittelin, et meil ois seuraavaki tunti siin samas luokas, mitä harvemmin sattu (no joskus kyllä sattu). Välkkä sit loppu ja mää menin jo valmiiks vähä myöhässä sinne kellariin mis meiän kemian tunti oli ollu ja tajusin et eihän tää o meiän luokka! Sit muistin et viiiiittu tuntihan on jossai yläkerroksissa. Menin sit sinne ja olin sellaset 15 minuuttii myöhäs. Olin aika hermona ku opettajana oli pahamaineinen Kapteeni Koukkukoura, ja kurkistin ovesta sisää. Näin et A istu meiän vakkaripaikalla ja se katto mua silmii ja näytti tosi vihaselta. Mää viitoin et tulisitko avaa oven mut se ei tullu. Synty jotai häslinkiä siel luokas ja viimein ku pääsin sisää, huomasin et A oli kadonnu ja istu jossai kolmen ryhmässä mis ei ollu enää tilaa mulle. Menin sit sen luokse ja kysyin et miks se ei tu mun vieree mut se ei puhua pukahtanu ja tunti loppu just ja se alko viilettää johkii poispäin musta. Juoksin sit perää mut kadotin sen. Samaan aikaan kiers huhu, että salakäytävä oli paljastettu ja mä muistelin, et olin nähny jossai sellasen erityisen pimeän rappukäytävän. Menin sinne ja se johtiki sinne salakäytävää, joka näytti ihan viemäriltä, missä oli kiviportaat. Ja siel A:ki istu ja muutama nuorempi oppilas tekemäs läksyi. Mä sit kysyin A:lta et miks se on vihanen ja se sano et koska olin kadonnu ja sit jättän sen yksin Kapteeni Koukkukouran tunnille. Mä sit selitin et se oli kaikki vaa koska olin jättän mun repun väärän luokan etee ja myöhästyn ihan pirusti. En koskaa saanu tietää antok A anteeks ku heräsin.
Tos yllä siis luomuksia niistä alushepeneistä. Piirsin joo puolessa minuutissa kuin nii? Ja kyllä, tissareissa oli tollanen järkky viuhka, josta Björk ois eittämättä ollu innoissaa joskus aikoinaan. Matsku oli sellasta outoo mummokangasta, jossa kuvio on ikään kuin kohokuviointina sametintuntuista kangasta ja muu osuus sellasta jotai trikootyyppistä kiiltävää yök yök yök muistan elävästi meiän mummon vaatekaapista joskus sitä löytäneeni kauan kauan sitte sellasena puuterinsävysenä. Tuo mieleen jonku verhoilukankaan. Ja valkosta oli toki kaikki, paitsi toi korsetin alaosa jotai pronssahtavan sävystä silkkiä. Nuo pyörylät siinä kuppien alapuolella oli muovinappeja - niin luksusta ja ah-niin-retroa! Joo oon vinksahtanu vaatesuunnitteluun, siitä ei kannata nostaa numeroa. Nää on tosin niin rumat etten koskaa myönnä suunnitelleeni edes unissani mwahah - ellei sit joku Tommy Hilfiger tuu kysyy et ah saanko ostaa copyrightin miljoonalla miljoonalla..
Sellasta. Noh, eilen katoin sellasen elokuvan ku Factory Girl, joka kertoo yhdestä Andy Warholin supertähdestä, Edith Sedgwickistä. Höskän on ohjant George Hickenlooper, ja mun mielestä jo toi nimi on mainosta kerrakseen ja hyvä syy kattoa se pätkä. Tykkäsin kyllä. Eihän siinä varsinaisesti mitään tapahtunu, mut enemmän ku Lost in Translationissa kuitennii. Pääosissa olivat Sienna Miller ja Guy Pearce ja olivatpa mukana Hayden Christensen ja Mena Suvarikin. Tarina itsessään on toki jo koskettava, mutta mun mielestä kuvaus on tässä aivan loistavaa ja sitä on käytetty hienosti tehokeinona tunnelman luomisessa. Näyttelijäsuoritukset bellissimo (en tiiä mitäköhän hintsaketta toi sana tarkalleen tarkottaa mut hällä sen väliä), lavasteet ynnä muut aivan mahtavia. Tähän on kuulkaas vangittu sellasen elämän ydin, jota meiksä haluis elää. Miinus huumeet. Mä arvioisin tän asteikolla 17-3658 tonne johkii 3200:n pintaan. HUOM! ku asteikko on noin iso ni neljäsataa pistettä sinne tänne ei te mitää!

Filkka perustuu tositapahtumiin Edith 'Edie' Sedgwickin elämästä. Edie syntyi Kaliforniassa 1943, opiskeli taidetta Cambridgessa ja muutettuaan sieltä New Yorkiin 1964 pääsi läheisiin väleihin aikansa suuren pop-taiteilijan Andy Warholin (Andrew Warhola/Ondrej Varchola) kanssa. Andy ihastui Edien kauneuteen ja nosti tämän supertähdekseen Baby Jane Holzerin tilalle. Edie oli rikas perijätär, mikä myös tuntui viehättävän Warholia, jonka supertähdistä suuri osa kuului rikkaaseen yläluokkaan. Warhol oli siitä kuuluisa, että hänen studionsa, The Factory, ei koskaan maksanut lyhytelokuviensa näyttelijöille palkkaa. Edie saikin suht nopsaan tuhlattua perintörahansa - ja kaiken muunkin omaisuutensa kankkulan kaivoon juhlimalla ja huumeita ottamalla.

Edien suhde perheeseensä oli erittäin rikkonainen. On huhuttu, että isä Francis käytti häntä hyväkseen, mutta ainakin kuri oli heidän maatilallaan kova, ja lapset lähetettiin pienimmästäkin rikkeestä tai oikusta Silver Hillin psykiatriseen sairaalaan. Samaisessa sairaalassa Edien isoveli Francis Minturn 'Minty' teki itsemurhan. Edie kärsi syömishäiriöstä ja masennuksesta, eikä koskaan suorittanut lukiota loppuun.
Elokuvassa Edie tapaa komean country-muusikon Billy Quinnin, joka on saanut kovasti vaikutteita Bob Dylanista, jonka kanssa oikean elämän Ediellä oli aikomus kuvata elokuva. Factory Girlissä Billy ja Edie ovat rakastavaiset, ja Quinn tarjoaa Edielle mahdollisuuden päästä pois Warholin tehtaan vaikutuksen alta, mutta Edie on liian peloissaan ottaakseen tarjouksen vastaan. Tästä alkaa syöksykierre, jossa Edien huumeidenkäyttö pahenee pahenemistaan, ja joka johtaa Edien asunnon paloon ja hänen muuttoonsa Hotel Chelseaan, missä erinäiset miehet käyttävät huumaantunutta tyttöä hyväkseen ja varastavat häneltä arvotavaroita. Tässä vaiheessa Warhol on täysin hylännyt Edien kyllästyttyään tämän huumeidenkäyttöön, ja löytänyt uuden supertähden, The Velvet Undergroundinkin kanssa levyttäneen Nicon. Elokuvassa Warhol kommentoi Edien häpeällistä tilaa: "I don't understand, she's such a beautiful girl but it seems like she wants to be ugly now." Kommentti kuvaa vallan mainiosti Warholin naiivia suhtautumista kaikkeen, mitä hänen ympärillään tapahtui.
Elokuva päättyy Edien terapiasessioon Santa Barbaran Cottage Hospitalissa, kun Edie kertoo päässeensä eroon huumeista. Tosielämässä Edie jäi kiinni useista huumausainerikoksista lähdettyään New Yorkista, ja vietti loppuelämänsä sairaalakierteessä. 1971 hän avioitui toisen Cottage Hospitalin potilaan, Michael Postin kanssa ja saman vuoden syksynä hän kuoli yliannostukseen. Hän oli 28-vuotias.

Mitä Andyyn tulee, niin mieshän oli aivan sekoboltsi. Lapsuusvuodet sängyn pohjalla viettäneenä kuin Che Guevara kerrassaan hän loi erityisen kiintyneen suhteen äitiinsä, joka oli Ameriikkaan imigrantoitunut nykyisen Slovakian ruteeni. Pojalla oli St. Vitus' dance (suom. pyhän Vituksen tanssi) -tauti, joka aiheuttaa pakkoliikkeitä, ja josta oireena ovat myös ihoon syntyvät punaiset läiskät. Lisäksi hänen seksuaalinen suuntaumisensa on usein kyseenalaistettu, jotkut pitävät häntä aseksuaalina, toiset puhtaana homona. Oli miten oli, äidin painostus tyttöystävän löytämiseen oli kova. Vähempikin on omiaan sekoittamaan pienen pään.
Muutettuaan New Yorkiin Andysta tuli nopeasti kysytty kuvittaja, ja hän suunnitteli paljon levynkansia ja mainoksia. Myöhemmin hän aloitti kuuluisimpien kuviensa, mm. Campbellin keittopurkkien ja Marilyn Monroe -kasvojen massatuotannon silkkipainotekniikalla, jossa hänellä itsellään ei tarvinnut olla osaa eikä arpaa. Parhaimpina Factory-vuosinaan (n. 1963-1968) hän tuotti myös suuren määrän elokuvia, joista suurin osa oli normeista poikkeavia, ja parhaimmillaankin hieman pornografisia. Warhol oli myös valokuvaaja, Interview-lehden perustaja ja toimi The Velvet Undergroundin managerina.
Ammuttiinpa häntä jopa kerran vuonna 1968, kun osaansa kyllästynyt Warholin supertähti Valerie Solanas löysi jostain pyssyn. Warhol kuoli vuonna 1987 58-vuotiaana leikkauksenjälkeisiin komplikaatioihin.

Mutta siis ihastuttavia teoksia!


Sitten kevyempiin aiheisiin. Tässä Teal:Noni moi!
E
Tunnisteet:
arviot,
Campbell,
elokuva,
surrealismi,
syöpöttely,
sää,
taide,
unet
tiistai 13. toukokuuta 2008
you're in a hubbabubba -nightmare!
Voihan fakin fak! Kuten todettu, ulkona on mitä herkullisin kevätilma ja mitä tekee meikäläinen!? Istuu seitsemän tuntia naama kiinni läppärissä päivät päästään iloisesti pois puksuttaen (en oikeesti tiiä mikä päivä on meneillään)! Vielä ehkä noin 20 minuuttia sitten olin suht täynnä inspistä; ajattelin siivota (ihan kunnolla siis, raahata tän talon säälittävän Henry the hoover -korvikkeen tänne yläkertaan, ja ehkä käyttöönottaa myös erinäisiä kemikaaleja kuten polish (hitonmoinen into näillä engelsmanneilla aina kiillottaa kaikki!) ja jonkunnäkönen pölynliuotusliuos), jumpata vähän jos vaikka pääsis eroon näistä reisiläskeistä (söin eilen puoltoista pussia sipsejä o/), soitella kitaraa (tavoitteena siis päästä sointujen rämpyttämistä pidemmälle, esim niin että rämpyttäis yhtä sointua ja sit heti perään toista, sen sijaan että rämpyttää vaa sitä yhtä dimdimdim...), suunnitella valmiiks kuvat, joita tulevaisuudessa tulen maalailemaan erinäisten puulaatikoitten kylkiin (kuulette asiasta lisää joskus), päättää viimein mitä tatuoin ja mihin, sekä tutkia työpaikkamahdollisuuksia. Noh, tässä istun. Tiskasin sentään. Kaikki kaatui siihen, kun käväsin ulkona ja tajusin että siellä tuulee hippusen, ja totesin että liian kylmä istua pelkissä leggareissa ja teepparissa (eikä tietenkää o kiva piirrellä sisätiloissa, halloota!). Ei toivoakaan, että olisin päässyt villatakinhakumatkalta enää takaisin alakertaan, vähintään NELJÄN oven läpi ulos. Sen sijaan, voisin heittää tähän sellasen kivan haasteen (taas)!
Syödessäni aamupalaa (oikeaa leipää - ei mitään paahtista - juustolla ja paprikalla + kaakaota) katselin sellaista kieroutuneen huvittavaa komediasarjaa kuin The Mighty Boosh. Te, jotka ette vielä ole kyseiseen tuotantoon tutustunut, niin hus pois heti lataamaan netistä tai jostai hopihopi. Ahh että oli hyvä Charlie-episodi taas! Charlie comma Charlie comma bubba gumma Charlie comma! Mutta! Ennen kuin menemme näihin yksityiskohtiin, voisin ihan tekijänoikeuslakien mukaisesti hieman kertoa tästä erittäin varteenotettavasta vaihtoehdosta niin kutsutulle normaalille televisiolle:
Syödessäni aamupalaa (oikeaa leipää - ei mitään paahtista - juustolla ja paprikalla + kaakaota) katselin sellaista kieroutuneen huvittavaa komediasarjaa kuin The Mighty Boosh. Te, jotka ette vielä ole kyseiseen tuotantoon tutustunut, niin hus pois heti lataamaan netistä tai jostai hopihopi. Ahh että oli hyvä Charlie-episodi taas! Charlie comma Charlie comma bubba gumma Charlie comma! Mutta! Ennen kuin menemme näihin yksityiskohtiin, voisin ihan tekijänoikeuslakien mukaisesti hieman kertoa tästä erittäin varteenotettavasta vaihtoehdosta niin kutsutulle normaalille televisiolle:
WIKIPEEDIAAN TÄSTÄ
Noin. Siis Booshan on aivan valtavasti vaikuttanut tovereiden elämään! Monellakin tapaa. Esim: tapasin poikatoverini, jos en nyt aivan Booshin kautta, niin ainakin sen ansiosta! Ja lisäksi niin... ...No siis.. Tulee mieleen nyt ykski kerta ku... No erittäin merkittävästi joka tapauksessa! Ja mua kerrassaan hämmästyttää, ettei me olla tuotu tätä aihetta aikasemmin esille kunnolla (toisaalta ei me hirveesti mitään vissiin olla tuotu esille kert hitonmoista shaibbaa tääl vaa jauhetaa :F), mutta tässä nyt siis tulee! Come with us now on a journey through time and space... Ja, jos me ollaa oikein tuotteliaita ja kaikinpuolin sellasia tiiättekö... hitto mulla ees sanaa tällaselle olemassa mun sanavarastossa... PITKÄJÄNTEISIÄ perkele noniin tulihan se sieltä, ni saatte kuulla ihan jokaisesta jaksosta erikseen uuh la laa 8D

Koko hommassahan on kysymys siitä, että vaikka Mighty Boosh saattaa vaikuttaa erittäin pinnalliselta ja kaikinpuolin koomiselta (niille, jotka sitä tajuaa. Niille, jotka ei (pthyi!), se vaikuttaa lähinnä typerältä ajanhukalta, ja meikäläinen henkilökohtasesti on valmis tunkemaan näiden ihmisten päänuppipäät ton meiän takapihan laitamilla aukeavan pellon suurimman lehmän persiiseen (ja lennot Englantiin pitää muuten maksaa ite!)), niin jokaisessa jaksossa käsitellään jotakin elämää syvempää teemaa, ellei jopa useita sellaisia (tai ainaki toivon niin, koska muuten tää mun haaste ikään kuin astuu omille varpailleen ja kuihtuu kokoon ihan alkumetreillä - minkä se saattaa kyllä tehdä joka tapauksessa, emmä sillä), ja ne pitää vain löytää. Siispä haasteeni on seuraava: me toveri Ankejevin kanssa otamme käsittelyyn yhden jakson kerrallaan niin kauan, kun energiaa/tavaraa riittää, ja tulevien postausten lomassa, aina silloin tällöin ku huvittaa, kaivamme esiin niiden pintaa syvemmällä piilevät, koko ihmiskuntaa askarruttavat sanomat. Jaa miksikö? No ihan, että tulee sit kaikenmaailman junteille ja sitruunapilluille selviks nää sävelet. Muutenki ni en kestä sellasta, et kirjoteltais vaa jostai tyhjänpäiväsyyksistä ilman mitää sen tärkeempää sanottavaa (NOT! - uuh Borat). Lisäks saadaan mitä hämäävin tekosyy kattoo meiän leNpparisarjaa uudelleen ja uudelleen *tanssii ilosta alasti sateenkaaren alla hiuksissaan voikukkia ja puhaltelee ruokopilliin*
Katsoinpa juuri tuossa tuon Charlie-episodin sattumalta (are you shocked?), ja voisinpa vaikka aloittaa siitä. Kyseessä on siis ensimmäisen tuotantokauden muistaakseni kuudes jakso, jossa Howard (Julian Barrat) niin kovin himoitsee tulla kuuluisaksi kirjailijaksi, mutta tottakai Vince (Noel Fielding) onnistuu tässä(kin) huomattavasti viiksekästä + äärettömän seksikästä ja kaikinpuolin sydäntälämmittävän hohdokasta toveriaan paremmin, sillä hän on aikoinaan photocopsannut ja sitten weetabix-paketteihin levitellyt tarinaa Charliesta.

Jakson mieleenpainuvimpia kohokohtia olivat:
Sitten itse haasteeseen. Havaitsin useitakin alterteemoja tässä jaksossa, ja himolistoittajana listasin ne kaikki paperille! Ikävä kyllä en kyennyt irroittaaman tiivistä katsettani tv-ruudusta (kyllä, niin koukuttava on Mighty Booshin maailma!), joten nyt en saa käsialastani selvää. Bummer. Ei tee mitään, pistän ylös sen minkä muistan ja parhaani mukaan yritän toki myös perustella, kuinka päädyin kantaani, sillä lukion äidinkielen tunnit ovat minulle opettaneet, että argumentti on erittäin hutera ilman perusteita (kiitos tästä, Sinikka, enpä olisi itse tuota tajunnut. No ei vais, Sinikka, oot ihana! Ja verrattuna kaikenmaailman hampputukkiin mä valkkaisin aina sut!).
Ensimmäisenä huomasin, että jaksossa käsitellään selvästikin sellaista ilmiötä, kuin pinnallisuus vs syvällisyys. Vince on tunnetusti melko pinnallinen, ellei jopa narsistinen henkilö, joka rakastaa pynttäytymistä ja kuluttaa koko ohjelmantekobudjetin hiustenlaittoonsa. Howard taas on selvästi mietteliäämpi intellektuelli, joka panostaa sisäiseen kauneuteen (vaikka kaunis on kyllä ulkokuorikin). Ja sitäkin enemmän jakso keskittyy selvästi siihen, kumman puolen itse kukin tässä maailmassa valitsisi, sillä pintaliitäjät ovat usein onnellisempia ja iloisempia kuin syvien vesien lahnat, mutta toisaalta kuka nyt haluaa olla pinnallinen, kun ne on kaikki ihan tyhjäpäitä *allekirjoittaa* Olemme usein A:n kanssa tätä dilemmaa pohtineet, jotenka ehkäpä kuulette tästä teoriasta lisää joskus, kun oikein uppoudumme syviin mietteisiin tai vaihtoehtoisesti meillä on päällänsä jonkin sortin masis-/angstipäivä...
Mistäkö sitten päädyin tällaiseen lopputulokseen? No seuraavista seikoista:
Howard to Vince: "You're always happy, everything's fun for you. You see a peanut, the day's off to a good start, you witness some soil, it's a jamboree for Vince Noir. I need something more."
Vince: "I think it's this poncho. I mean, it's impossible to be unhappy in a poncho. I'm gonna get a sombrero as well. Imagine that, a poncho sombrero combo. I'll be off my tits on happiness!"

Brilliant. Toinen erittäin vakava aihe tässä jaksossa on kateus. Simply because Howard on ihan älykade Vincelle, kun sen kirja julkastaan ja Howard saa tyytyä pelkkään kynäcaddyn osaan :s Tähän liittyy myös toinen tosielämän tragedia, joka koskettaa niin monen elämää: anger management. Me jokainen olemme joskus sitä joutuneet harrastamaan, joko pikkusiskon, vanhempien tai räksyttävän koiran takia, ja tässä jaksossa Vince suorasukaisesti ehdottaa vihanhallintaa Howardille, joka hakeutuukin Naboo the Enigman (Michael Fielding) juttusille ja saa rohdoksi kuvan kissanpennuista tynnyrissä, mikä mun mielestä on aivan loistava ratkasu. Hiiteen kaikki terapiasessönit ja mielialalääkkeet, everybody look at Phillip's eyes!

Yksi erittäin rankasti viimeaikoina yhteiskuntaa ravisuttanut syvällinen teema olisi seksuaaliset suuntautumiset, joita tässä nimenomaisessa tapauksessa käsitellään zoofilian (eli eläimiin kohdistuvan himon) muodossa (pedofilia onki mun mielestä jo ihan loppuunkaluttu aihe, kiitos insestikellareiden sun muiden pedofiili-isoisien), kun Vince pukeutuu pandaksi liehitelläkseen eläintarhan ('zoo' kröhömröhröhmm) black and white Chinese people who eat sticks -kannan naispuolista yksilöä - ja ihastuu tähän tulisesti. Myöhemmin Vince nähdään hiippailemassa pandatarhalle pienet pyöreät mustat korvat lepattaen.

Sitten vielä yksi surullisenkuuluisa kohun aihe nimittäin stalkkaaminen. Sitä en sen kummemmin aio selitellä, tämä kuva kertoo just ja just enemmän kuin 102840710703501,02854 sanaa:

Perusteluja kerrakseen vai mitä sanoo lukijakunta? Saanko haravan?
Herrantuuteli kellohan on jo puoli neljä eikä mulla oo kuvia ees valkattuna viel! Hirveetä hirveetä. No ei hätää, viel on paljo aikaa tehä kaikki jumpat sun muut ennen puol seiskaa (mwahah joopa!) Hyvää päivänjatkoa kaikille ja jos itkettää ni käykää nyt hyvät ihmiset ostamassa poncho!
E(els)

Koko hommassahan on kysymys siitä, että vaikka Mighty Boosh saattaa vaikuttaa erittäin pinnalliselta ja kaikinpuolin koomiselta (niille, jotka sitä tajuaa. Niille, jotka ei (pthyi!), se vaikuttaa lähinnä typerältä ajanhukalta, ja meikäläinen henkilökohtasesti on valmis tunkemaan näiden ihmisten päänuppipäät ton meiän takapihan laitamilla aukeavan pellon suurimman lehmän persiiseen (ja lennot Englantiin pitää muuten maksaa ite!)), niin jokaisessa jaksossa käsitellään jotakin elämää syvempää teemaa, ellei jopa useita sellaisia (tai ainaki toivon niin, koska muuten tää mun haaste ikään kuin astuu omille varpailleen ja kuihtuu kokoon ihan alkumetreillä - minkä se saattaa kyllä tehdä joka tapauksessa, emmä sillä), ja ne pitää vain löytää. Siispä haasteeni on seuraava: me toveri Ankejevin kanssa otamme käsittelyyn yhden jakson kerrallaan niin kauan, kun energiaa/tavaraa riittää, ja tulevien postausten lomassa, aina silloin tällöin ku huvittaa, kaivamme esiin niiden pintaa syvemmällä piilevät, koko ihmiskuntaa askarruttavat sanomat. Jaa miksikö? No ihan, että tulee sit kaikenmaailman junteille ja sitruunapilluille selviks nää sävelet. Muutenki ni en kestä sellasta, et kirjoteltais vaa jostai tyhjänpäiväsyyksistä ilman mitää sen tärkeempää sanottavaa (NOT! - uuh Borat). Lisäks saadaan mitä hämäävin tekosyy kattoo meiän leNpparisarjaa uudelleen ja uudelleen *tanssii ilosta alasti sateenkaaren alla hiuksissaan voikukkia ja puhaltelee ruokopilliin*
Katsoinpa juuri tuossa tuon Charlie-episodin sattumalta (are you shocked?), ja voisinpa vaikka aloittaa siitä. Kyseessä on siis ensimmäisen tuotantokauden muistaakseni kuudes jakso, jossa Howard (Julian Barrat) niin kovin himoitsee tulla kuuluisaksi kirjailijaksi, mutta tottakai Vince (Noel Fielding) onnistuu tässä(kin) huomattavasti viiksekästä + äärettömän seksikästä ja kaikinpuolin sydäntälämmittävän hohdokasta toveriaan paremmin, sillä hän on aikoinaan photocopsannut ja sitten weetabix-paketteihin levitellyt tarinaa Charliesta.

Jakson mieleenpainuvimpia kohokohtia olivat:
- Vincen poncho
- elektrohiiri
- Charlie-laulu (on muuten pelottavin juttu sitten muumi-mörön)
- Dixon Bainbridgen (Matt Berry) jättipiippu
- Phillip's eyes
- quote Vince Noir: "You know the black bits in bananas? Are they tarantula's eggs?"
- Howard lukemassa Gogolia
- crumb eye -leikki ("you have to get crumbs in each other's eyes and the winner gets... a rake")
Sitten itse haasteeseen. Havaitsin useitakin alterteemoja tässä jaksossa, ja himolistoittajana listasin ne kaikki paperille! Ikävä kyllä en kyennyt irroittaaman tiivistä katsettani tv-ruudusta (kyllä, niin koukuttava on Mighty Booshin maailma!), joten nyt en saa käsialastani selvää. Bummer. Ei tee mitään, pistän ylös sen minkä muistan ja parhaani mukaan yritän toki myös perustella, kuinka päädyin kantaani, sillä lukion äidinkielen tunnit ovat minulle opettaneet, että argumentti on erittäin hutera ilman perusteita (kiitos tästä, Sinikka, enpä olisi itse tuota tajunnut. No ei vais, Sinikka, oot ihana! Ja verrattuna kaikenmaailman hampputukkiin mä valkkaisin aina sut!).Ensimmäisenä huomasin, että jaksossa käsitellään selvästikin sellaista ilmiötä, kuin pinnallisuus vs syvällisyys. Vince on tunnetusti melko pinnallinen, ellei jopa narsistinen henkilö, joka rakastaa pynttäytymistä ja kuluttaa koko ohjelmantekobudjetin hiustenlaittoonsa. Howard taas on selvästi mietteliäämpi intellektuelli, joka panostaa sisäiseen kauneuteen (vaikka kaunis on kyllä ulkokuorikin). Ja sitäkin enemmän jakso keskittyy selvästi siihen, kumman puolen itse kukin tässä maailmassa valitsisi, sillä pintaliitäjät ovat usein onnellisempia ja iloisempia kuin syvien vesien lahnat, mutta toisaalta kuka nyt haluaa olla pinnallinen, kun ne on kaikki ihan tyhjäpäitä *allekirjoittaa* Olemme usein A:n kanssa tätä dilemmaa pohtineet, jotenka ehkäpä kuulette tästä teoriasta lisää joskus, kun oikein uppoudumme syviin mietteisiin tai vaihtoehtoisesti meillä on päällänsä jonkin sortin masis-/angstipäivä...
Mistäkö sitten päädyin tällaiseen lopputulokseen? No seuraavista seikoista:
Howard to Vince: "You're always happy, everything's fun for you. You see a peanut, the day's off to a good start, you witness some soil, it's a jamboree for Vince Noir. I need something more."
Vince: "I think it's this poncho. I mean, it's impossible to be unhappy in a poncho. I'm gonna get a sombrero as well. Imagine that, a poncho sombrero combo. I'll be off my tits on happiness!"

Brilliant. Toinen erittäin vakava aihe tässä jaksossa on kateus. Simply because Howard on ihan älykade Vincelle, kun sen kirja julkastaan ja Howard saa tyytyä pelkkään kynäcaddyn osaan :s Tähän liittyy myös toinen tosielämän tragedia, joka koskettaa niin monen elämää: anger management. Me jokainen olemme joskus sitä joutuneet harrastamaan, joko pikkusiskon, vanhempien tai räksyttävän koiran takia, ja tässä jaksossa Vince suorasukaisesti ehdottaa vihanhallintaa Howardille, joka hakeutuukin Naboo the Enigman (Michael Fielding) juttusille ja saa rohdoksi kuvan kissanpennuista tynnyrissä, mikä mun mielestä on aivan loistava ratkasu. Hiiteen kaikki terapiasessönit ja mielialalääkkeet, everybody look at Phillip's eyes!

Yksi erittäin rankasti viimeaikoina yhteiskuntaa ravisuttanut syvällinen teema olisi seksuaaliset suuntautumiset, joita tässä nimenomaisessa tapauksessa käsitellään zoofilian (eli eläimiin kohdistuvan himon) muodossa (pedofilia onki mun mielestä jo ihan loppuunkaluttu aihe, kiitos insestikellareiden sun muiden pedofiili-isoisien), kun Vince pukeutuu pandaksi liehitelläkseen eläintarhan ('zoo' kröhömröhröhmm) black and white Chinese people who eat sticks -kannan naispuolista yksilöä - ja ihastuu tähän tulisesti. Myöhemmin Vince nähdään hiippailemassa pandatarhalle pienet pyöreät mustat korvat lepattaen.

Sitten vielä yksi surullisenkuuluisa kohun aihe nimittäin stalkkaaminen. Sitä en sen kummemmin aio selitellä, tämä kuva kertoo just ja just enemmän kuin 102840710703501,02854 sanaa:
Perusteluja kerrakseen vai mitä sanoo lukijakunta? Saanko haravan?
Herrantuuteli kellohan on jo puoli neljä eikä mulla oo kuvia ees valkattuna viel! Hirveetä hirveetä. No ei hätää, viel on paljo aikaa tehä kaikki jumpat sun muut ennen puol seiskaa (mwahah joopa!) Hyvää päivänjatkoa kaikille ja jos itkettää ni käykää nyt hyvät ihmiset ostamassa poncho!
E(els)
Tunnisteet:
gogol,
haasteet,
juntit,
listaus,
me likes,
mighty boosh,
sipsi,
sulkuhulppeus,
sää,
tatuointi,
teevee/teevesi
torstai 8. toukokuuta 2008
Song of the day
"Siinä on epätoivoa. Se on yksi masentuneimmista kappaleistamme."
Ihanaisen kulttiyhtye The Velvet Undergroundin 60-luvulla perustanut Lou Reed lainasi tummaa ääntään The Killersin tunnelmalliseen "Tranquilize" kappaleeseen, joka ilmestyi viime
vuoden marraskuussa yhtyeen b-puolia ja harvinaisuuksia sisältävällä "Sawdust" kiekolla.
"Riemuitsimme työskentelystä Lou Reedin kanssa. Kappale vaati duettoa ja hänen äänensä oli mitä sopivin. Tunnelmaltaan biisi on taattua häntä".
Tämän meille kertoo Killersin laulaja-koskettimienpimputtaja sekä uh-uh-silmänilo Brandon Flowers.
Yhtye pähkinänkuaressaRivistö: Brandon Flowers, Dave Keuning (kitara ja kielenheiluttelu, taustahyminä), Mark Stoermer (passo, taustahumina), Ronnie Vannucci Jr. (rumpukapulat)
Genre: Alternative rok, Post punk revival ja sellattista
Kotikonnut: Las Vegas, Nevada, USA
Elinikä: 2002->
Tuotanto: Hot Fuss (2004), Sam's Town (2006), Sawdust (2007)
Kappaleista tunnetuimmat: Somebody Told Me, Mr. Brightside, When You Were Young
Kiltsuja ei siis sovi unohtaa! Taasen kun joskus tulevat Suamenmaahan, niin minä olen toivonmukaan toveri E:n kanssa jälleen tuijottamassa Dave "Glen" Keuningin höyryistä esitystä, komiaksi koristeltua lavaa ja Brandonin kenkiä.
-A
maanantai 5. toukokuuta 2008
Uuden kynnyksellä
Don't wanna hear the noises on TV,
Don't want the salesmen coming after me,
Don't wanna live in my father's house no more.
Don't want it faster, I don't want it free,
Don't wanna show you what they done to me,
Don't wanna live in my father's house no more.
Arcade Fire: Windowsill
Tältä on tuntunut jo pitkään. Suunnilleen 7237 päivää olen haaveillut toisenlaisesta asuinympäristöstä. Helpommalla olisin päässyt, jos olisin kuten kaikki muut täällä ovat - tai ainakin esittävät olevansa. Näkevät eteensä ja vähän ympärilleen, mutta eivät hahmota suurempia kokonaisuuksia tai sitä että on olemassa muitakin totuuksia kuin se minkä kohtalo on asettanut.
Korostettakoon vielä, että en halua kenenkään valintoja tai valitsemattomuutta arvostella, se ei ole tämän tekstin tarkoitus, vaan kannustan jokaista elämään siten kuten parhaakseen näkee.
Olemme jakaneet Toverini E:n kanssa saman paikkakunnan kuin myös samat ajatukset sitä kohtaan. Ilman näitä seikkoja emme olisi ensinnäkään tavanneet, emmekä myöskään mitä luultavimmin olisi tulleet toimeen ilman tämän ajatusmaailman kohtaamista.
Näkemykseni mukaan yhden tietyn 3588 ihmisen keskuudessa esiintyy surullisen paljon kateutta, ennakkoluuloja, suvaitsemattomuutta, pikkusieluisuutta ynnä muuta mitä 9,65 asukasta per NELIÖKILOMETRI voi aiheuttaa.
Ihmiset ovat siis eräs syy mikä saa mielen liitämään uusia tuulia kohti. Suosittu harrastus näillä mannuilla on naapurinkyttäys. Se sisältää paikkakunnan (ja hyvin usein myös naapuripaikkakuntien) puolituttujen ihmisten elämän arvioimista, moittimista ja huokailua. Kaikkihan me sorrumme kaveripiirin asioita vatvomaan aina silloin tällöin, mutta harva tekee sitä jatkuvalla syötöllä, pahansuovasti ja kuulopuheiden perusteella jakaa sen muiden harrastelijoiden kesken. Tai jos näin teet, ni oot kyl huano ystävä; hus pois ja pinoon.
Toisaalta tämä on pelkästään luonnollinen reaktio sille, että ei ihmisillä juuri muutakaan harrastetta tai ajanvietettä ole edes tarjolla. Kulttuuria ei minkäänlaista, 4H-toiminta kuihtunut olemattomiin, jalkapalloa harrastaaksesi täytyy olla tiettyä ikäluokkaa ja poika, pilluralliin tarvitset Corollan ja taas sen tietyn sukupuolen.
Oliko vielä joku? Noh, marttakerho ja posliinipiiri toki löytyy, mutta nämä ovat tunnetusti peiteprojekteja ykkösharrasteen toteuttamiseksi ja vieläpä koko kylän naisten voimin. Ihanata.
Uuh aah kuulitteko, että Marja-Terttu on eroamassa nyt kolmatta kertaa jo? Voi että, minä tiesin kyllä heti alkuunsa, että se nainen ei saa miestä pidettyä rinnallaan ei sitten niin millään.. Tietäähän sen kun käyttää vääränlaisia jauhoja leipoessaankin. Minä olen aina onnistunut Myllyn Parhaalla.. Voi voi säälittää vaan ne lapset.
Woop, lähdin vähän sivuraiteille! Nimittäin tarkoitukseni oli lähinnä täten ilmoittaa, että kahden viikon kuluttua, jos luoja suo, asun poissa kotoa, poissa vanhasta, poissa maaseudulta - PYSYVÄSTI!
Ei, en oo aggressiivinen, oon vaan niin pirun innoissani :') Jeijj.
Sanottakoon vielä, että on tässä seudussa ja varsinkin lapsuudenkodissani ehdottomasti paljon hyvääkin - sellaista jonka nähdäkseni minun täytyy se jättää taakseni ja antaa ajan kullata muistot.
- Sopivaa musiikkia:
Death Cab For Cutie - Sound Of Settling
The Wombats - Moving To New York
Interpol - The New
The Fratellis - Flathead
Architecture In Helsinki - Spring 2008
Happoradio - Pois Kalliosta
Placebo - Song To Say Goodbye
P.S. Jostakin syystä tekstin koko vaihtelee paljonkin tässä merkinnässä, vaikken sitä aina ole niin tarkoittanutkaan.
Noh, siinäpähän sitten tuo uutta aspektia vaikkapa.
-A
tiistai 29. huhtikuuta 2008
What I like about you
Kuka toveri E?
E syntyi lohikäärmeen iloisena vuonna x(xoxoxoxoxo) ja vietteli elämäänsä Kattiloissa. Toisin sanoen tyyppi on monessa liemessä keitetty.

Liemeen hän vasta jäikin, kun kohtasi poikatoverinsa Stipen ja lähti tämän kanssa englantia puhumaan ja joka keskiviikko jotakin jännää keksimään.
Iloliemikään ei ole E:lle vieras, sillä hän on työskennellyt tuoppien kilistessä ja kolistessa. On hän itsekin joskus ottanut, muttei koskaan liikoja lotraillut yhdellä kerralla maaten seuraavat kaksi päivää silmät nurinpäin jossakin piilopaikassa, ei ei.
7 ja puoli E-faktaa:
- Hänen jalkapöytiinsä on tatuoitu näkymättömiä kaniineja, jotka muuttunevat jonain päivänä näkyviksi ystävämme Tanen toimesta. (Moikka sulle Taneli, jos luet tätä! Oot kiva.)
- Jos hää olisi Frendi, olis hää toi Phoebe.
- Mutta jos hän olisi sipsi, hän ei olis Phoeben- vaan prawninmakuinen.
- Haaveammatti: synnynnäinen mustalainen.
- Hän on Jarvis Cockerin hyvä ystävä sekä tämän kakkuloiden harras tukija (niikö niissä ei sitä tukevuutta muuten mukamas olis..)
- Mikä tahansa asia tai esine on upea ja mahtava, jos sen väri on oikeansävyinen violetti (taikka alkuperämaa Russia).
- Hän käytti värikkäitä housuja ennen kö niitä mainostettiin isoon ääneen televiisorissa ja ties missä ääniradiossa.
Ei kestä kiittäminen.Terveisin A.
HUOMIO!
Huomasitteko muuten, että kolmessa viidestä tätä edeltäneessä postauksessa mainittiin 'Campbell', ilman, että niillä olisi mitään tekemistä toistensa kanssa?! Kuinka moni blogi on pystynyt samaan heti alkutaipaleellaan minä vain kysyn? ...ja kuinka yleinen täytyy nimen Campbell olla, jotta tällaista tapahtuu...
11.4.2008 Toveri Ankejev kirjoitti:
"...Kuka lie Joseph Campbell haistakoot sit vaikka torakan paskan"
olen muuten samaa mieltä...
22.4.2008 Toveri Erdenko kirjoitti:
"...kuvien taustana on Andy Warholin Campbell's Soup Can printti..."
26.4.2008 Toveri Erdenko kirjoitti:
"...hökötyksen omistaa Campbellin perhe..."

Mieletöntä. Tätä täytyy juhlistaa! Tehkäämme Campbellista luokkatunniste.
E
11.4.2008 Toveri Ankejev kirjoitti:

"...Kuka lie Joseph Campbell haistakoot sit vaikka torakan paskan"
olen muuten samaa mieltä...
22.4.2008 Toveri Erdenko kirjoitti:
"...kuvien taustana on Andy Warholin Campbell's Soup Can printti..."
26.4.2008 Toveri Erdenko kirjoitti:
"...hökötyksen omistaa Campbellin perhe..."

Mieletöntä. Tätä täytyy juhlistaa! Tehkäämme Campbellista luokkatunniste.
E
tiistai 22. huhtikuuta 2008
Bolshoi Moskovskji Gasudarstvjennij Tsirk

Hei vain taas. Privjet. Toveri Ankejevilla on päällänsä pientä hässäkkää lähestyvien valintakokeidensa kanssa ja aivan ymmärrettävästi hän on siksi jättänyt meidät oman onnemme nojaan seuraavien muutaman päivän ajaksi. Vaan ei hätää, ei hätää, minä olen täällä! Odotellessamme toverimme vastausta esittäytymishaasteeseen haluatte kenties kuulla pienen tarinan Moskovalaisesta sirkuksesta. Ai miksei kiinnosta? Haistakaa nyt jo...
Edesmenneen viikon keskiviikkona - viikon ainoana päivänä, jolloin toveri Erdenkolla on mahdollisuus poistua neljän seinän sisältä muualle kuin työmaalle - hänen paljolti ja laajalti rakastettu poikatoverinsa (малый тобарищ) Stipe vei hänet päiväretkelle läheisiin pikkukaupunkeihin. Ensialkuun he suunnistivat Hitchiniin (Хичин). Siellä tapahtui monenmoista, josta kerron myöhemmin, kun lisäämme blogiimme aksessin Iloisten kommunistien toverilliseen matkapäiväkirjaan. Se nähnee päivänvalon hamassa tulevaisuudessa (don't hold your breath).
Sen verran
mainittakoon kuitenkin, että toveri Erdenko osti päätä huimaavalla 29,90 punnalla (£) (37,33 eurolla (€)) lompsakon, joka ei edes silkkisestä pehmeydestään ja joustavasta toiminnallisuudestaan huolimatta ole nahkaa vaan made of EEL SKIN! Imagine that! Sanomattakin on selvää, että tämä myi kyseisen objektin. Päätä huimaava hinta oli itsestäänselvän suurutensa vuoksi myös siksi, että kapistus kokonaisuudessaan on kokoluokkaa 5cmx8cmx1cm, eli jokainen kuutiosenttimetri maksoi lähes euron! (tarkalleen ottaen 0.93 euroa = 0,74 puntaa) Toveri Erdenko on kuitenkin erittäin tyytyväinen sen pieneen ja kompaktiin olomuotoon jättimäisen 'clutchia' muistuttavan ladylompakkonsa jälkeen, joskin eel
skin ei aivan vielä ole venynyt tarpeeksi, joten erinäisten luottokorttien (okei okei se on ihan normi elektrooni!) ja mm. Boot'sin jäsenetukortin ottaminen esille ei suju aivan kädenkäänteessä. Myyjiltä odotamme siis hieman asiakasystävällistä kärsivällisyyttä, kiitos, ja pahoittelemme tilanteen mahdollista epämukavuutta - Salespeople, please preserve your patience when dealing with us, we apologize for any inconvenience, thank you!Hitchinistä heidän matkansa jatkui Ampthilliin (Амптхиль). JA SIELLÄ, toverit, siellä
he saivat tietää, että heidän pienessä kotikunnassaan (Bedfordshire) esiintyy aito VENÄLÄINEN (русский) SIRKUS (цирк)! Ei, kyseessä ei ole SE moskovalainen sirkus (The Moscow Circus), vaan sen pikkuveli, Большой Московский Государственный Цирк (The Great Moscow State Circus). Kovin hämäävää, että tämän kyseisen kokoonpanon nimessä esiintyy sana 'большой' (bolshoi = suuri, mahtava), ja se oikea suuri ja mahtava moskovalainen sirkus on nimetty yksinkertaisesti vain Moskova Sirkus. Noh, ehkäpä Moskova Sirkuksen ei sen suuremmin ja
mahtavammin tarvitse mainostaa mahtavuuttaan. Ja kyllä karisi luulot Moscow State Circuksen mahtavuudesta sisällä teltassa. Toveri Erdenko ei koskaan aiemmin ollut käynyt sirkuksessa, joten hänellä ei ole mihin verrata, mutta hän on kuitenkin käynyt isänsä retkeilyteltassa ja valehtelematta teltta oli suht samaa kokoluokkaa. Ei kuitenkaan ole lahjahevosta (sisäänpääsystä tosin maksettiin 10 puntaa, liput olivat 'grand stand' (= suuri seisokki) -paikoille ja puoleen hintaan, kiitos amphtilliläisen antiikkikaupan alennuskuponkien. Kyseisestä puodista kuulette myös lisää toverillisessa matkapäiväkirjassamme) suuhun katsominen, toverukset saivat nähdä ainakin Venäjän lahjakkaimman jonglöörin, venäläisen kaunottaren, jolla ei muuta tehtävää koko häslingissä ollut kuin hymyillä kauniisti ja tanssahdella ympäriinsä (toveri Erdenkon haaveet sirkukseen liittymisestä eivät ehkä olekaan niin kovin mahdottomia), pellen, joka muuntautui hetkessä kanaksi, kaksi komeaa miestä, joista toisella oli jalkojen paikalla pyörä, sekä lentäviä ihmisiä! Toveri Erdenkoa harmittaa hieman, ettei kokoonpanoon kuulunut eläimiä (mistä tietää, että sirkus on muka venäläinen, jos joukossa ei ole yhtään ballerinaksi puettua karhua?!), eikä Venäjän ainoaa jäljellä olevaa ihmiskanuunankuulaa (mietin vain, mitä niille lopuille on tapahtunut mwa hah ha). Mutta mitä pienistä, jos eläimiä haluaa nähdä, on olemassa Korkeasaari, ja jos haluaa nähdä ihmiskanuunankuulia niin.. noh.. aina on museot.
Mukaan tästä loisteliaasta tapahtumasta tarttui pinssi, joka todistaa, että siellä todella oltiin! Sekä suloinen maatuska-nukke (матрёшка, venäläinen hellittelynimi äidille). Kiitos Stipelle hiluista, jotka mahdollistivat mokoman hankinnan paikassa, jossa ei käy elektrooni - Thank you, Stipe, for making it possible for me to purchase the Russian doll in a place where they wouldn't accept a card! Valikoimassa oli mitä hulppeimpia maatuskoja! Silmäni tarttui ensimmäiseksi hieman keskimääräistä suurempaan ja pulleampaan yksilöön, jonka sisältä kuoriutui ainakin 15 miniversiota tavallisen 4:n sijaan, ja jonka maalit olivat helmiäisen hohtavia ja koristeltu millljoonilla ja taas millljoonilla yksityiskohdilla. Oli myös jättimäisiä maatuskoja, joiden lapsimäärää en uskalla edes ajatella. Totta kai niiden hinnat hipoivat taivaita, joten toveri Erdenko tyytyi perusmaatuskaan, joka on koristeluissaan suht vaatimaton ja synnyttää vain ne neljä keskivertolasta. Yksityiskohdat suurimmassa nukessa ovat kuitenkin ihan kivat (GLITTERIÄ!) ja E:n kokoelmasta puuttuikin tuollainen violettiin taittava tumma sininen (puuttuu muuten pari muutakin väriä...) Lisäksi kyseinen hankinta on osa toverin grand babushka -suunnitelmaa: kerätä maatuska jokaisesta maailmankolkasta, jossa hän on käynyt (jep, listalla on vielä ihan pari paikkaa..) Toveri on tyytyväinen.

tovarisch E
PS. maatuska- ja lompakkokuvien taustana on Andy Warholin Campbell's Soup Can printti (Tate Modern, Lontoo)
Tunnisteet:
Campbell,
hankintoja,
Hitchin,
kielimuurin purkaminen,
matkapäiväkirja,
me likes,
Moskova,
päiväretket,
sirkus,
sulkuhulppeus,
viimeaikoja
sunnuntai 20. huhtikuuta 2008
moi vain
Jaa. Kai se on sitten korkea aika minunkin esittäytyä. Ei sillä etteikö olisi suht korkea aika tehdä ylipäänsä JOTAIN, onhan kello jo.. no en nää ku vesilasi on kellon edessä eikä jaaaksa siirtää sitä. Ja koneen kello kusee. Ja lisäksi on aika hiljaista pidellyt täällä meidän blogissa sitten sen luomispäivän.
Minä olen tovarisch* E a.k.a. Erdenko, hauska tutustua samoin kiitos. Te taidatte tietää kovin vähän meistä iloisista kommunisteista vai kuinka? No minäpä voin kertoa. Emme ole järjestäytynyt sotilasjuntta, ensinnäkin koska koko termihän on erittäin oikeistolainen pthyi! Ja toisekseen koska me ei osata ampua, tosin kanoja metsästämme melko usein. Kolmanneksi meissä ei ole mitään järjestäytynyttä, ei sitten niin mitään, Luojan kiitos.
Tovarisch A Tovarisch E:n silmissä
8 asiaa, joista tunnistaa Tovarisch A:n

E

PS. yleisen turvallisuuden tunteen luomiseksi alamme harjoittaa niin kutsuttua parental advisorya, elikkäs tulevat blogitekstimme tulevat saamaan seuraavanlaisia turvallisuusmerkintöjä sikäli mikäli se on tarpeen:
(*) tovarisch (kyrillisin kirjaimin товарищ) on venäjää ja tarkoittaa 'toveri', ei sen vaikeampaa matematiikkaa.
Minä olen tovarisch* E a.k.a. Erdenko, hauska tutustua samoin kiitos. Te taidatte tietää kovin vähän meistä iloisista kommunisteista vai kuinka? No minäpä voin kertoa. Emme ole järjestäytynyt sotilasjuntta, ensinnäkin koska koko termihän on erittäin oikeistolainen pthyi! Ja toisekseen koska me ei osata ampua, tosin kanoja metsästämme melko usein. Kolmanneksi meissä ei ole mitään järjestäytynyttä, ei sitten niin mitään, Luojan kiitos.
Emme ole myöskään terroristijärjestö emmekä suunnittele kuin korkeintaan erittäin pienimuotoisia vallankumouksia. Emme ole uskonlahko ja aivopesemme ihmisiä vain sillon, kun meitä ärsytetään. Kaikkea muuta me sitten melkein ollaankin. Ei siitä sen enempää koska hirveä lista olis muuten tulossa.
Tiivistettäköön koko tämän blogin idea seuraaviin sanoihin: loving, giving, sharing, recieving (Joey Tribbiani, Frendit (me pidämme frendeistä)). Toki näitä kaikkia tulee harrastaa sopivassa suhteessa ja parhaan arviointikykynsä mukaan. Älkää rakastako vain, koska teitä rakastetaan; älkää antako, jos haluatte omistaa; älkää jakako, jos kyseessä on salaisuus (tai yksinkertasesti aivan liian upea asia jaettavaksi); älkää vastaanottako, jos se, mitä tarjotaan, on paskaa. Näin. Mutta muuten, jos olette sitä mieltä, että noi neljä ois sellaset kivat ohjeet elämälle ni tervetuloa joukkoon iloiseen!

Ymmärrän jos teitä huolestuttaa aivan valtavasti, että minkälaisten ihme friikkien soppaan (soppa, soppa, soppa...) olette itsenne sekoittaneet. Siksipä ajattelinkin, että olisi mukavaa tehdä pieni esittäytymiskierros. Muistatteko miten herrrrrkkua se oli aina koulussa, kun lukuvuoden alussa jokainen nousi vuorollaan seisomaan ja kertoi kuka oli ja mistä tuli? Ahh. Muistanpa kerran myös vastaavanlaisen parityön, jossa paristaan piti kertoa kolme asiaa, joita kukaan muu ei tiennyt. Luokan edessä totta kai, mitäs järkeä siinä nyt muuten on. Ni nyt nää tekis sillee jee! Te, arvon lukijat, olette luokka. Monessakin mielessä koska me olemme täällä opettamassa teille iloisen kommunismin saloja. On kyl ehkä ihan pakko kertoo enemmän ku kolme asiaa kert ni te ette tiedä hölkäsen vittua ni mitäs ne kolme vaivasta asiaa nyt mitään auttaa. Täst lähtee:
Tovarisch A Tovarisch E:n silmissä
Tovarisch A on pieni sisupussi, joka on kasvanut koko elämänsä pienessä luolassa äitikarhun ja Saddamin hellässä hoivassa, mutta se ei haittaa, sillä Saddam on paljon Stalinin kaltainen ja Stalin oli erittäin iloinen kommunisti ainakin aika ajoin, ja lisäksi sen luolan edustalla kasvoi monia kauniita kukkia. Sittemmin A lensi pesäluolastaan merten yli suuriin sateisiin kaupunkeihin ja rupesi kaupunkipuluksi. Siellä hän nokki murusia asuntolan homeisilta matoilta ja litki erinäisiä määriä saksalaista vettä ja venäläistä "vettä". Tämä sekoitti hänen päänsä niin, että hän päätyi takaisin kotimetsään Saddamin orjatyövoimaksi. Nyt hänen unelmansa on päästä meren ääreen etelään, missä ilma on sakeampaa ja teillä kulkee rautahevosia, ja päästä puhumaan kieliä.
8 asiaa, joista tunnistaa Tovarisch A:n

- hänen korvistaan kasvaa kirsikoita
- hän on toiselta puolelta tyttö, toiselta puolelta poika (kiitos Vincen)
- hänen ympärillään leijuu herkullinen cupcakesien tuoksu
- kerran hän oli suurikin MUUSA
- hänen suuhunsa mahtui ennen vain yksi herne kerrallaan, tätä nykyä kaksi
- villi nuoruus on jättänyt häneen jälkensä
- jos hänen mahaansa koskettaa, se ampuu raketteja ja maukuu kuin kissa
- jos hän on hengittämättä 14,6 sekuntia, hänen nenänsä alkaa vuotaa teetä
E

PS. yleisen turvallisuuden tunteen luomiseksi alamme harjoittaa niin kutsuttua parental advisorya, elikkäs tulevat blogitekstimme tulevat saamaan seuraavanlaisia turvallisuusmerkintöjä sikäli mikäli se on tarpeen:
- k-18 ei sovellu alle 18-vuotiaille (voimme käyttää myös k-15 ja k-11 -merkintöjä, mikäli koemme sen tarpeelliseksi)
- [V] ei sovellu kasvissyöjille
- [D] sisältää maitotuotteita
- [N] (saattaa) sisältää pähkinää
- [M] emme suosittele käytettäväksi, mikäli olet raskaana tai imetät
- % alkoholipitoisuus
(*) tovarisch (kyrillisin kirjaimin товарищ) on venäjää ja tarkoittaa 'toveri', ei sen vaikeampaa matematiikkaa.
Tunnisteet:
muisteloita,
Saddam,
Stalin,
säännöt,
tervetuleminen,
toveri,
venäjä
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


