Joo no nyt lapset loppu kuulkaa se keväily sitten! Sataa ku Esterin äiteen perseestä konsanaa ja jyrähteleepä tuolla ukkonenkin. Vaan ei hätää, sillä täällä vatipäiden maassa on keksitty vallan oiva ratkasu mitä ukkosmyrskyn ja sähköisten aparaattien käytön yhdistämiseen tulee: kolmipiikkiset pistokkeet eli plugit. En todellakaan tiedä miten se homma noin niiku teknillisin termein toimii, mutta käytännössä se kolmas spiguli estää mitä itse kutsun ylivirroittumiseksi, ja näin ollen suojaa kaikkia ylielektroonisia huippusupermuodikkaita laitteita ukkosella. Ilmeisesti jokaisessa talossa on lisäksi jonkinlainen sensori piilotettuna jonnekin kellarin perukoille (toisilla sensoreita, toisilla omia tyttäriään ynnä muita sukulaisia. Joo oon vähä järkyttyny tästä insestikellari-tapauksesta - kyllä, edelleen!), ja tämä herkkääkin herkempi nipukka (nipukka= noin pikkurillin pään kokoinen tai pienempi, alustastaan kolmiulotteisuudellaan erottuva asia NOIN YLEENSÄKIN, senkin perverssit!) katkaisee virrat koko hökötyksestä sikäli mikäli jonkinnäköinen salama päättää läpsäistä tuohon lähitienoille. Joten ei kun dataamaan vaan kaikki! Tai näin mää ainaki tän homman näkisin. Ääää miksi olen tällainen laiskakakka!!
Alunperin oli tosta pistokeasiasta inspiroituneena tarkotus selvittää Suomen ja Englannin eroja niin ruokakulttuurissa kuin arkielämässäkin, ja raapustinkin kasaan sellasen LISTAN ylläripylläri jee, mut sit tulin toisiin aatoksiin. Tosin, jos kiinnostaa ni julkasen toki sen listan.
Jaa, mistäs sit kirjottais. Voin kertoo mitä oon syöny tänää. Söin kaks paahtista mis oli päällä aprikoosihilloa ja join kupin kaakaota. Sit oottelin ehk sellaset viitisentoista minuuttia ja tekasin kulhollisen puuroa (omenakaneli nam), samalla ku vein sen tyhjän kulhon keittiöön hakasin autotallin jääkaapista pizzaa ja vetäsin sitä kaks palaa ja jälkkäriks suklaadigestivekeksi. Ja kello on melkein puol kaks. Olin eilen laihtunu kilon, nyt korjattiin seki asia. Nyt tuhoan Haribon Starmixejä...
Tein päivän hyvän työn tossa ja soitin yhtee paikkaa mis ois töitä tarjol. Oli vastaaja päälläns, jätin sinne sellasen takeltelevan ja hermostuneen viestin ja puhelinnumeron, joka toivonmukaan meni oikein. Hyvä ensivaikutelma ahh! Eipä varmaan tarvi sieltäkään ootella mitää vastakaikua sitten... No eipä sillä, aion soittaa niin kauan kunnes ne suoraan sanoo et lähettäävät jotku pyssymiehet mun kimppuun jos en lakkaa ahdistelemasta. Jokatapauksessa ni tuli sellanen voittajaolo, ku sain ton homman tehtyä, että tuntuu ettei tässä nyt muuta tarvikkaan tehdä mwahah. Joten nyt makoilen Tealin kanssa vällyjen alla, ja murehdin sitä ku kukaa ei o keksiny sänkyä, jolla ois mukava loikoilla ja näpyttää konetta samaan aikaan.
Voin kertoo teille mun kummallisista unista, joita oon nähny pari viime yötä. Niihin liittyy mun vanhat koulukaverit, joille keksin yksityisyyssuojan nimissä ovelat salanimet. Tän näin toissayön aamuyöllä (eli noin kello 7-8 välillä..):
Olin töissä jossai italialaisessa ravintolassa tarjoilijana ja siellä oli myös yläasteaikaiselta rinnakkaisluokaltani sellainen poika kuin Ankkasen Puntsi, joka ei kyl näyttän yhtää iteltää mut epäilen et se oli se. Se oli mun hyvä kaveri siin unes, oikeessa elämässä ei hirveesti koskaa oltu tekemisissä, mitä nyt jotai märkä-teepaita-kisoja sillon tällön järjesteltii... Ja sit siel oli sellanen tumma italiaano jonka nimi oli Tony, en yhtää tiiä ketä sen oli tarkotus muistuttaa (kjihhih), joskin näytti aika paljon mun pikkuserkulta, mut ei VOINU OLLA kert mä olin ihan lääpälläni siihen ja se vihas mua :'( Jossain unen vaiheessa jopa pakkopussasin sitä, en muista mitä se musta sano siin yhteydes mut jotai hirmu loukkaavaa se oli ja meikäläinen vaa kikatti :D No sit oli meneillään joku meiän vanhan koulun luokkatapahtuma ja tää kohtaus sisälsi hirveesti bussilla ajelua Englannin pikkukylissä. Jossain vaiheessa meiän piti kävellä jotai pitkospuita pitkin ja siinä sit avauduin Puntsille, et tää Tony on vieny mun sydämen ja et kuulin et se ois eronnu tyttöystävästää, joka oli kukas muukaa ku oma pikku toverimme Ankejev (joka siin unes oli iha bitch o.O tätä ei mun unissa yleens tapahdu, useimmiten A on mun tyttöystävä tai jotai). No Puntsi sit korjas tätä sanomalla et Tony ite oli vaa sanonu et mä oon tyhjäpää bimbo ja jotai muuta kivaa. Olin aika maissa ja menin Helsingin Sokkarille. Siellä tunsin ku joku hiplas mun pebaa ja käännyin ihan innoissani ku luulin et se oli Tony (ei vissii oikee menny kaalii sen asenne mua kohtaan), mut se olikii vaa mun paras ystävä ala-asteajoilta nimittäin Pirkko, jolla kumma kyllä oli hirveen paljo A:n ominaisuuksia... Tässä vaiheessa pitänee kertoa, että joko jossain vaiheessa tätä unta, tai edellisessä unessa tai jotain oli sellanen pätkä mis mä ja Pirkko oltii mun papan kyydissä menossa johkii ja puhuttii rintsikoitten eli LIIVIEN ostamisesta. Pappa sit elämäänähneenä miehenä suositteli jotai tiettyä merkkiä, en kuollaksenikaa muista nimeä mut oli saksalainen kummiskii eli kaikki ookoo. Ja että naiset kautta aikojen sen elämässä on pitäny näitä erittäin mukavina liiveinä. No, sit nyt Pirkko tuli lohduttaa mua ja mää sanoin, jotta shoppailtaisko vähä alusvaatteit, ja että millon oot tsekannu Sokkarin rintsikkavalikoiman viimeks. Pirkko vallan innostu ja kerto kuinka se oli ottanu mun papan neuvosta vaarin ja ostanu ne saksalaiset rintsikat ja ne OLI tosi hyvät! Se näytti mulle sielt missä niit oli ja ne oli aivan siis järkyttävän rumat hää-hössökät, voin piirtää vaikka kuvan kohta. Ja settiin kuulu korsettiki, jota sit aloin hiplaa et joo, voishan tätä koklaaki vaikka. Ja koko uni loppu siihe, ku taustalta tuli joku blondi keski-ikänen naikkonen ja suurinpiirtein repi sen reuhkan mun käsistä ja mä sit sanoin sille kohteliaast englanniks jostai syystä et excuse me, I was looking at this one. Ja hää siihe jotta eiksme voitas kattoo tätä samaa aikaa tässä? Ja mä sit että EI TODELLAKAA HALLOOTA! Ja sit Stipen herätyskello soi.
Sit toisen näin viime yönä. Siin me oltii viel koulussa ja siel oli ylläripylläripöö joku remontti meneillää. Tää oli sit saanu vissii mun pään vähä sekasin ja ku meiän kemian tunti loppu ni jotenki kuvittelin, et meil ois seuraavaki tunti siin samas luokas, mitä harvemmin sattu (no joskus kyllä sattu). Välkkä sit loppu ja mää menin jo valmiiks vähä myöhässä sinne kellariin mis meiän kemian tunti oli ollu ja tajusin et eihän tää o meiän luokka! Sit muistin et viiiiittu tuntihan on jossai yläkerroksissa. Menin sit sinne ja olin sellaset 15 minuuttii myöhäs. Olin aika hermona ku opettajana oli pahamaineinen Kapteeni Koukkukoura, ja kurkistin ovesta sisää. Näin et A istu meiän vakkaripaikalla ja se katto mua silmii ja näytti tosi vihaselta. Mää viitoin et tulisitko avaa oven mut se ei tullu. Synty jotai häslinkiä siel luokas ja viimein ku pääsin sisää, huomasin et A oli kadonnu ja istu jossai kolmen ryhmässä mis ei ollu enää tilaa mulle. Menin sit sen luokse ja kysyin et miks se ei tu mun vieree mut se ei puhua pukahtanu ja tunti loppu just ja se alko viilettää johkii poispäin musta. Juoksin sit perää mut kadotin sen. Samaan aikaan kiers huhu, että salakäytävä oli paljastettu ja mä muistelin, et olin nähny jossai sellasen erityisen pimeän rappukäytävän. Menin sinne ja se johtiki sinne salakäytävää, joka näytti ihan viemäriltä, missä oli kiviportaat. Ja siel A:ki istu ja muutama nuorempi oppilas tekemäs läksyi. Mä sit kysyin A:lta et miks se on vihanen ja se sano et koska olin kadonnu ja sit jättän sen yksin Kapteeni Koukkukouran tunnille. Mä sit selitin et se oli kaikki vaa koska olin jättän mun repun väärän luokan etee ja myöhästyn ihan pirusti. En koskaa saanu tietää antok A anteeks ku heräsin.
Tos yllä siis luomuksia niistä alushepeneistä. Piirsin joo puolessa minuutissa kuin nii? Ja kyllä, tissareissa oli tollanen järkky viuhka, josta Björk ois eittämättä ollu innoissaa joskus aikoinaan. Matsku oli sellasta outoo mummokangasta, jossa kuvio on ikään kuin kohokuviointina sametintuntuista kangasta ja muu osuus sellasta jotai trikootyyppistä kiiltävää yök yök yök muistan elävästi meiän mummon vaatekaapista joskus sitä löytäneeni kauan kauan sitte sellasena puuterinsävysenä. Tuo mieleen jonku verhoilukankaan. Ja valkosta oli toki kaikki, paitsi toi korsetin alaosa jotai pronssahtavan sävystä silkkiä. Nuo pyörylät siinä kuppien alapuolella oli muovinappeja - niin luksusta ja ah-niin-retroa! Joo oon vinksahtanu vaatesuunnitteluun, siitä ei kannata nostaa numeroa. Nää on tosin niin rumat etten koskaa myönnä suunnitelleeni edes unissani mwahah - ellei sit joku Tommy Hilfiger tuu kysyy et ah saanko ostaa copyrightin miljoonalla miljoonalla..
Sellasta. Noh, eilen katoin sellasen elokuvan ku Factory Girl, joka kertoo yhdestä Andy Warholin supertähdestä, Edith Sedgwickistä. Höskän on ohjant George Hickenlooper, ja mun mielestä jo toi nimi on mainosta kerrakseen ja hyvä syy kattoa se pätkä. Tykkäsin kyllä. Eihän siinä varsinaisesti mitään tapahtunu, mut enemmän ku Lost in Translationissa kuitennii. Pääosissa olivat Sienna Miller ja Guy Pearce ja olivatpa mukana Hayden Christensen ja Mena Suvarikin. Tarina itsessään on toki jo koskettava, mutta mun mielestä kuvaus on tässä aivan loistavaa ja sitä on käytetty hienosti tehokeinona tunnelman luomisessa. Näyttelijäsuoritukset bellissimo (en tiiä mitäköhän hintsaketta toi sana tarkalleen tarkottaa mut hällä sen väliä), lavasteet ynnä muut aivan mahtavia. Tähän on kuulkaas vangittu sellasen elämän ydin, jota meiksä haluis elää. Miinus huumeet. Mä arvioisin tän asteikolla 17-3658 tonne johkii 3200:n pintaan. HUOM! ku asteikko on noin iso ni neljäsataa pistettä sinne tänne ei te mitää!
Filkka perustuu tositapahtumiin Edith 'Edie' Sedgwickin elämästä. Edie syntyi Kaliforniassa 1943, opiskeli taidetta Cambridgessa ja muutettuaan sieltä New Yorkiin 1964 pääsi läheisiin väleihin aikansa suuren pop-taiteilijan Andy Warholin (Andrew Warhola/Ondrej Varchola) kanssa. Andy ihastui Edien kauneuteen ja nosti tämän supertähdekseen Baby Jane Holzerin tilalle. Edie oli rikas perijätär, mikä myös tuntui viehättävän Warholia, jonka supertähdistä suuri osa kuului rikkaaseen yläluokkaan. Warhol oli siitä kuuluisa, että hänen studionsa, The Factory, ei koskaan maksanut lyhytelokuviensa näyttelijöille palkkaa. Edie saikin suht nopsaan tuhlattua perintörahansa - ja kaiken muunkin omaisuutensa kankkulan kaivoon juhlimalla ja huumeita ottamalla.
Edien suhde perheeseensä oli erittäin rikkonainen. On huhuttu, että isä Francis käytti häntä hyväkseen, mutta ainakin kuri oli heidän maatilallaan kova, ja lapset lähetettiin pienimmästäkin rikkeestä tai oikusta Silver Hillin psykiatriseen sairaalaan. Samaisessa sairaalassa Edien isoveli Francis Minturn 'Minty' teki itsemurhan. Edie kärsi syömishäiriöstä ja masennuksesta, eikä koskaan suorittanut lukiota loppuun.
Elokuvassa Edie tapaa komean country-muusikon Billy Quinnin, joka on saanut kovasti vaikutteita Bob Dylanista, jonka kanssa oikean elämän Ediellä oli aikomus kuvata elokuva. Factory Girlissä Billy ja Edie ovat rakastavaiset, ja Quinn tarjoaa Edielle mahdollisuuden päästä pois Warholin tehtaan vaikutuksen alta, mutta Edie on liian peloissaan ottaakseen tarjouksen vastaan. Tästä alkaa syöksykierre, jossa Edien huumeidenkäyttö pahenee pahenemistaan, ja joka johtaa Edien asunnon paloon ja hänen muuttoonsa Hotel Chelseaan, missä erinäiset miehet käyttävät huumaantunutta tyttöä hyväkseen ja varastavat häneltä arvotavaroita. Tässä vaiheessa Warhol on täysin hylännyt Edien kyllästyttyään tämän huumeidenkäyttöön, ja löytänyt uuden supertähden, The Velvet Undergroundinkin kanssa levyttäneen Nicon. Elokuvassa Warhol kommentoi Edien häpeällistä tilaa: "I don't understand, she's such a beautiful girl but it seems like she wants to be ugly now." Kommentti kuvaa vallan mainiosti Warholin naiivia suhtautumista kaikkeen, mitä hänen ympärillään tapahtui.
Elokuva päättyy Edien terapiasessioon Santa Barbaran Cottage Hospitalissa, kun Edie kertoo päässeensä eroon huumeista. Tosielämässä Edie jäi kiinni useista huumausainerikoksista lähdettyään New Yorkista, ja vietti loppuelämänsä sairaalakierteessä. 1971 hän avioitui toisen Cottage Hospitalin potilaan, Michael Postin kanssa ja saman vuoden syksynä hän kuoli yliannostukseen. Hän oli 28-vuotias.
Mitä Andyyn tulee, niin mieshän oli aivan sekoboltsi. Lapsuusvuodet sängyn pohjalla viettäneenä kuin Che Guevara kerrassaan hän loi erityisen kiintyneen suhteen äitiinsä, joka oli Ameriikkaan imigrantoitunut nykyisen Slovakian ruteeni. Pojalla oli St. Vitus' dance (suom. pyhän Vituksen tanssi) -tauti, joka aiheuttaa pakkoliikkeitä, ja josta oireena ovat myös ihoon syntyvät punaiset läiskät. Lisäksi hänen seksuaalinen suuntaumisensa on usein kyseenalaistettu, jotkut pitävät häntä aseksuaalina, toiset puhtaana homona. Oli miten oli, äidin painostus tyttöystävän löytämiseen oli kova. Vähempikin on omiaan sekoittamaan pienen pään.
Muutettuaan New Yorkiin Andysta tuli nopeasti kysytty kuvittaja, ja hän suunnitteli paljon levynkansia ja mainoksia. Myöhemmin hän aloitti kuuluisimpien kuviensa, mm. Campbellin keittopurkkien ja Marilyn Monroe -kasvojen massatuotannon silkkipainotekniikalla, jossa hänellä itsellään ei tarvinnut olla osaa eikä arpaa. Parhaimpina Factory-vuosinaan (n. 1963-1968) hän tuotti myös suuren määrän elokuvia, joista suurin osa oli normeista poikkeavia, ja parhaimmillaankin hieman pornografisia. Warhol oli myös valokuvaaja, Interview-lehden perustaja ja toimi The Velvet Undergroundin managerina.
Ammuttiinpa häntä jopa kerran vuonna 1968, kun osaansa kyllästynyt Warholin supertähti Valerie Solanas löysi jostain pyssyn. Warhol kuoli vuonna 1987 58-vuotiaana leikkauksenjälkeisiin komplikaatioihin.
Mutta siis ihastuttavia teoksia!
Sitten kevyempiin aiheisiin. Tässä Teal:
Noni moi!
E
