Mulla on tänään säälipäivä. Se on sellainen päivä, jolloin mun koko maailmankatsomus on kääntynyt hetkeksi ylösalaisin ja tunnen olevani vahvempi ja kestävämpi kuin kukaan muu. Normaalisti tunne on hyvinkin vastakkainen. Tänään mä olen miettinyt mummoa, joka viettää tänä vuonna joulua ensimmäistä kertaa yksin. Olen katsellut tuntematonta taksikuskia, jonka asiakas jätti tulematta. Uudessa blogilöydössäni oli sarjakuva kirjoittajan edesmenneen äidin elämästä. Luin sen läpi kolmesti. Ajattelin siskoa, joka on pienen elämänsä aikana kokenut niin valtavia menetyksiä. Yritin keksiä joululahjaa äidille ja tajusin, miten vähään hän tyytyy. Mietin kaikkia niitä ihmisiä, jotka tyytyy vähään. Niihin omiin pikkuisiin mielitekoihin ja kiinnostuksen kohteisiin. Kuusiokoloavainsarjaan. Paljettiseen baarilaukkuun. Joulupipariin. Siihen, että joku istuu keittiössä, kun toinen leipoo niitä. Sitten mietin niitä, joilla ei ole varaa kuin vähään. Ja niitä, joilla olisi oikeus vaatia vähän enemmänkin. Niitä, joilla ei olisi, mutta vaativat kuitenkin. Kaikki niin pieniä ihmisiä, ja suuria sydämiä. Oman elämänsä punaisia lankoja, jonkun toisen elämän keskipisteitä. Ja ihmettelen, miten ne ei romahda! Eikö ne tajua, miten hauraita ne on?

Mistä lie tällainen haikeus. Jos voisin, ottaisin koko maailman painon hartioilleni.

Viikon kysymys: Jos työnkuva on sirpaleinen, niin tarviiko sitä opetella?

Oppitunti: valokuvataide

Tarvitsee olla aika nero ymmärtääkseen taidetta. Siksipä nostan esille yhden simppelin jutun, josta voi olla paljonkin hyötyä esim. jos saa toverilta kutsun Suomen valokuvataiteen museoon (Kutsu: Kaapelitehdas huomenna töiden/koulun jälkeen, jaksetaaks mennä? Se on ilmaista ja saa piparin kaupan päälle! RSVP.)


Koska meillä tovereilla on jo kehittynyt silmä tälläisissä taidejutuissa, niin haluan lähinnä vaalia sitä silmää seuraavan esimerkin avulla.

Tässä on ns. tapahtumakuva. Mitä näet kuvassa?


..


...

....


.
..jaa
.
.
.
.
.


.lilo?
.
.
.
.
.
.
.
.
.
a) Kuvassa on suoraa ja epäsuoraa tuotesijoittelua
b) Kuvan kädet herättävät kysymyksiä ja tunteita: miksei ylempi henkilö pidä kihlasormustaan? Onko ollut eripuraa? Poistaako hän sen aina ennen saunaa ja unohtaa palauttaa sen paikalleen löylyttelyn jälkeen? (ei mitään WHOCARES asennetta vaan DRAAMAAA. SORMUKSIA JA DRAAMAA JA JUORUJA AAAH NIISTÄ ME LANDET ELETÄÄN. amen.)
c) Mitä kieltä koira puhuu? ja onko karsastus ok?
d) Onko se valkosipalidippiä vai onko meillä vain valottumisen kanssa onkelmaa?
e) Vesan ylähuuli on olematon kuten siskollansakin. Se on ok vesa!

:)

Viikon kysymys: Onko pakko käyttää hametta jos ei tahdo?

THOPSHOP! KALAMATOOOO HATT!

Näettekö tämän? OOooooooo... Tiedättekö mitä minä olen mieltä? Tiedättehän te. Ja tämä ei ole mikään leikki. Tämä on totisinta totta. Jos tällä blogilla olisi yhtään lukijaa, laittaisin tästä etsintäkuulutuksen, sillä Topshopin verkkokaupasta oli out of stock. Niin kauniisti pahoittelivat kuitenkin asiaa, etten vihastunut. Peukut ristiin, että näitä on vielä tammikuun alussa olemassa. Muutama muukin paikka ristiin, että olisivat vaikka vielä alessa. Vanha suola alko just janottaa. Eiks tollaseen vois ihan hyvin sivellä vähän viiksivahaa..?

Mikä Teidän mielestänne olisi hyvä syy juhlia itsenäisyyspäivää laman ja sikainfluenssan keskellä?

Tyhmin kysymys vähään aikaan. Ja toimittajiksi oikeasti koulutetaan ihmisiä.

Mun itsenäisyyspäivän saavutukset:

- en poistunut asunnosta kertaakaan. parveketta ei lasketa.
- siivosin koko höskän uuteen uskoon. paitsi että se näyttää ihan samalta.
- leivoin ananas-rahkapiirakkaa, josta olosuhteiden pakosta tuli ananas-rahkakakku. ja se meni pieleen.
- söin sen pieleen menneen ananas-rahkakakun.
- katsoin ennätykselliset 40 minuuttia itsenäisyyspäivän vastaanottoa ja harkitsin jopa katsovani Tuntemattoman sotilaan.
- tajusin, ettei tarvitse olla mikään rakettitieteilijä päästäkseen linnanjuhliin, 92 prosenttia niistä heeboista oli joko A) ihan nobodeja B) kuoleman kielissä vanhan ikänsä ja nivelrikon takia C) kuuroja, sokeita, pyörätuolissa, muuten vain vajaita. tällä pääsee sisään, uusi elämäntehtäväni on syntynyt.
- sain valmiiksi muutamia viikkoja työn alla olleen virkkuupitsin. sen koko on 10 cm x 10cm. odottelen jo innoissani, milloin olisin kaitaliinatasolla.
- luonnostelin virallisen piparkakkubigbenin mallin ja hahmottelin palasia. niitä tulee miljoona.

EIKU HOMMIIN!

Brown away.

Tossa. Ton väriset hiukset ois kivat. Jos ne ei teistä o kivat ni se johtuu vaa siitä, että tietokoneen näyttö suodattaa värejä eri tavalla. Koittakaa vaihtaa kuvakulmaa. Tai voi johtua myös siitä, että se on tehty paintilla. Siitä puuttuu vivahteet. Mut ei o meillä ennenkää laskettu, joten toi on just täydellinen. Uhmaan vampyyriefektiä ja sitä, että sävy tuo esiin aikuisiän aknen aiheuttamat näpyt entistä paremmin. Olen myös valmis värjäämään kulmakarvani. Juurikasvusta tulee yhtä helvettiä. Se pitää värjätä piiloon viikon välein. Kotona. Maksanee useamman kympin. Sekä rahaa, että vaivaa. Ei haittaa. Ehkä. Matka takaisin vaaleaksi on siskoni mukaan pitkä ja kivinen tie. Jos tulos ei miellytäkään. Ja tuskin miellyttää. Ihan sama. Koska oon tullu siihen tulokseen, että vaalea ei voi olla kaunis. Ei vain voi. Äitiltä ei kysytä.

Tämä uhoaminenhan on aivan turhaa, koska me kaikki tiedetään etten mä saa mitään aikaseks kumminkaan.

Surku.

TÄNÄÄN KU MEEN KAUPPAAN NI OSTAN JOULUKALENTERIN!

Saldo.

Erilaisia saldoja.

paino: -1,6 kg
aktian tili: 3228 € ja joitakin senttejä
tapiolan tili: 610 € ja joitakin senttejä
hankitut joululahjat: 1 kpl
työpäivät: 11,5
laskuja maksamatta: 1 kpl
matkakortti: 19 pv; 38,40 €
lääkäritapaaminen: labratulokset ok, persoonallisuudessa lieviä häiriöitä. aran/herkän oloinen, analysointiin taipuva.

Aijjaa! Oisvat edes suoraan sanoneet ku mun heijastavalta tietokoneen näytöltä vinottain lukutaito ei o mistään parhaasta päästä. Kyllä minä luotan noihin numeroihin enempi. Ne on vaktaa ne!

Mulla on hirveesti luovuutta masussa tällä hetkellä. Mä oikein tiäkkö tunnen sen. Se pulputtaa. Ei se onneks vissii ulospäin kuulu. Vähä jopa jänskättää ku on nii kivaa. Tai sillai energistä. Olkavarsia kihelmöittää ku tuntuu et pitäis vaa viskoa niitä ympäriinsä. Parasta ois jos joku teippais mun käsiin maalitonkat ja sit pistelisin menemään. Nauraisin samalla räkäsesti. Kikattaisin oikeestaa. Kauhee tällanen tilanne ku eihän tässä nyt voi kikattaa. Vai voisko iha pikkasen ku ei täällä o ketää ja Koffin limpparikuski on pysäköiny rekkansa sopivasti tohon ikkunan eteen.

Ehkä mä meen vaa tonne pimmeesee yksin istumahan.

Mun kommunikaattorilla on kupla otsassa. Enkä mä saa sitä pois!

Tekotaiteellista p*skaa. Siitä mä tykkään.

Olen itkenyt koko viime yön. Ja tehnyt tilejä selviksi. Yrittänyt selittää, saada toisen ymmärtämään, saada itseni ymmärtämään. Ajatellut, ettei tämä nyt niin paha ole, ja sitten tullut siihen tulokseen, että kyllä se vaan on. Ja paljon pahempi. Yrittänyt rohkaistua. Muuttaa mieltäni ja uskoa, toivoa. Sitten tajunnut, että ei se sillä mene. Pelkällä päätöksellä. Ei edes kovalla työllä ja itsensä huijaamisella. Ei se ehkä koskaan mene. Pois. Se unohtuu, tulee muuta ajateltavaa, painavampia asioita. Niinä hiljaisina hetkinä kuitenkin, kun kaiken pitäisi olla hyvin ja päivän työ tehty, se hiipii tietoisuuteen. Se on jossain niin syvällä. Sillä on juuret. Ne pitäisi kitkeä pois. Olen miettinyt sitä mahdollisuutta. Ja sitten miettinyt sitä toista mahdollisuutta. Entä jos se ei koskaan helpota? Taistellut uupumusta vastaan, sitä pimeää monttua vastaan. Antanut hetkeksi periksi. Päättänyt taistella uudelleen. Aamulla.

Silloin sain hädin tuskin silmiäni auki.

Silti nyt, tällä hetkellä, olen ihan onnellinen.

Tadaa!

Kaaaaunis. Tuoho mustaan aukkoon tulis sitte kello. Jos viel jotenki sais sen laulamaan ni olisin tyytyväinen.

Viikon kysymys: Mikä on sinun elämäsi diili?

Exepshuun.

MOI. Kaikki suunnittelee joulua. Toisilla on ollut jo adventti. Kortteja on askarreltu, ensimmäiset glögit juotu. Pelätään mustaa joulua ja shopataan paniikissa joululahjoja. Sitten on niitä, jotka heittävät Kirkko&Kaupunki -lehden keräyslaatikkoon suoraan postiluukusta ja riemuitsevat siitä, ettei aamullakaan tarvitse vielä pipoa. Nämäkin ihmiset silti joskus sortuvat valmistelemaan joulua kuukautta etukäteen. NIIN DORKAT!! Siihen on vielä KUUKAUSI! Mä teen sen kuva-arvoituksen voimin. Kysymys kuuluu:

MIKÄ ON TÄMÄNVUOTISEN PIPARKAKKURAKENNELMANI AIHE?

Ja tässä - tulee - vihje:

Totuus ratkeaa.. Tulevaisuudessa. Voittajahan on jo selvillä, se on A. Sattuneesta syystä. Mut katotaan silti arvaako se oikein. Ketä jännittää? Ei mua ainakaan.