maanantai 7. joulukuuta 2009

Mikä Teidän mielestänne olisi hyvä syy juhlia itsenäisyyspäivää laman ja sikainfluenssan keskellä?

Tyhmin kysymys vähään aikaan. Ja toimittajiksi oikeasti koulutetaan ihmisiä.

Mun itsenäisyyspäivän saavutukset:

- en poistunut asunnosta kertaakaan. parveketta ei lasketa.
- siivosin koko höskän uuteen uskoon. paitsi että se näyttää ihan samalta.
- leivoin ananas-rahkapiirakkaa, josta olosuhteiden pakosta tuli ananas-rahkakakku. ja se meni pieleen.
- söin sen pieleen menneen ananas-rahkakakun.
- katsoin ennätykselliset 40 minuuttia itsenäisyyspäivän vastaanottoa ja harkitsin jopa katsovani Tuntemattoman sotilaan.
- tajusin, ettei tarvitse olla mikään rakettitieteilijä päästäkseen linnanjuhliin, 92 prosenttia niistä heeboista oli joko A) ihan nobodeja B) kuoleman kielissä vanhan ikänsä ja nivelrikon takia C) kuuroja, sokeita, pyörätuolissa, muuten vain vajaita. tällä pääsee sisään, uusi elämäntehtäväni on syntynyt.
- sain valmiiksi muutamia viikkoja työn alla olleen virkkuupitsin. sen koko on 10 cm x 10cm. odottelen jo innoissani, milloin olisin kaitaliinatasolla.
- luonnostelin virallisen piparkakkubigbenin mallin ja hahmottelin palasia. niitä tulee miljoona.

EIKU HOMMIIN!

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mun mielestä itsenäisyyteen ja sikainfluenssaan liittyy seuraavat asiat:
-pitkään nukkuminen
-särkylääkkeet => hengailu peiton alla => päiväunet
-haliminen & rakkaus
-glögi & mokkapalat
-palelu => 30 min. kuuma suihku => Primark kylpytakki
-linnan juhlat => Tarja & Pena -vitsit + kylpytakista iltapuvun muotoileminen

Anonyymi kirjoitti...

Jos en paremmin tietäis eli jos mulla ei olis kirpsakan urheilullisia todisteita muusta, ni väittäisin että sä olit kipeenä sunnuntaina.

Mä oon kyllästyny halimiseen ja rakkauteen ihan tyystin. Ällöttää kert kaikkiaan. Ja rasittaa. Jo valmiiks ahdistaa se, että seuraaviksi kuudeksi yöksi meidän sänky pienenee entisestään ku se siirtyy sohvalle. Antaakohan kukaan edes mun rakentaa siihen taloa. Lisäks ainut kommentti, mitä mä sain koko meidän uljaasta itsenäisyyspäivästä ja sitäkin uljaammasta hallitsijaparista oli: "I can't believe they're still shaking hands!" Kaippa tuoki oli sit jonkunnäkönen kunnianosoitus.

Anonyymi kirjoitti...

Se ei varmaankaan tiennyt että siellä on medisoftia saatavilla, joten kättely on periaatteessa melkein ok.

mä kannatan kättelyä kyllä. ja katsekontaktiakin.

Rakastan meijän täyteen ahdettua matofarmia. annoin niille äsken kurkkua oman leipäni päältä <3
Mutta en kyllä halailis niitä. Pinseteillä voin nostella, ni siinä niille human touch ja tha-la-laa. Eli ymmärrän mitä tarkoitat?

Haluun vaa nukkua koko ajan. Tai en haluu, mutta kun tuntuu ettei muutakaan nyt pysty. Vittumaista.

Anonyymi kirjoitti...

karmeeta. jos ikinä tuntuu siltä ni soita, mä kaipaan kaikkia mahdollisia häiriöitä ja tekosyitä olla jumppaamatta! ja ennen kaikkea olla olematta niitten karvanaamojen kanssa ketkä koht valtaa meidän talon.

kyllä minäki matosia rapsuttelisin ihan mielelläni. pinseteillä juurikin. tai sellasilla sähkömiehen pihdeillä mihin on tehty kolot niitä matoja varten ettei ni litisty.

se on jo aika paljon se, jos sä jaat ruokaas! ...eiku se olikin Joey <3 sitä MÄ rakastan.

PS. se hametyttö sai sen duunin :(

Anonyymi kirjoitti...

juzt joo. onnea vaan hänelle. pom-pom-pompoti.

sähkömiehethän on varsin nerokkaita, nyt kun laitoit ajattelemaan asiaa. ne sais myös aikaseks vaihtaa mulle uudet lamput, ku 2/4 jo sammunu. ite en jaksa.
joskus toivon että olisin nainut sähkömiehen. joskus en.

terkuin Ankerias