perjantai 18. joulukuuta 2009

Mulla on tänään säälipäivä. Se on sellainen päivä, jolloin mun koko maailmankatsomus on kääntynyt hetkeksi ylösalaisin ja tunnen olevani vahvempi ja kestävämpi kuin kukaan muu. Normaalisti tunne on hyvinkin vastakkainen. Tänään mä olen miettinyt mummoa, joka viettää tänä vuonna joulua ensimmäistä kertaa yksin. Olen katsellut tuntematonta taksikuskia, jonka asiakas jätti tulematta. Uudessa blogilöydössäni oli sarjakuva kirjoittajan edesmenneen äidin elämästä. Luin sen läpi kolmesti. Ajattelin siskoa, joka on pienen elämänsä aikana kokenut niin valtavia menetyksiä. Yritin keksiä joululahjaa äidille ja tajusin, miten vähään hän tyytyy. Mietin kaikkia niitä ihmisiä, jotka tyytyy vähään. Niihin omiin pikkuisiin mielitekoihin ja kiinnostuksen kohteisiin. Kuusiokoloavainsarjaan. Paljettiseen baarilaukkuun. Joulupipariin. Siihen, että joku istuu keittiössä, kun toinen leipoo niitä. Sitten mietin niitä, joilla ei ole varaa kuin vähään. Ja niitä, joilla olisi oikeus vaatia vähän enemmänkin. Niitä, joilla ei olisi, mutta vaativat kuitenkin. Kaikki niin pieniä ihmisiä, ja suuria sydämiä. Oman elämänsä punaisia lankoja, jonkun toisen elämän keskipisteitä. Ja ihmettelen, miten ne ei romahda! Eikö ne tajua, miten hauraita ne on?

Mistä lie tällainen haikeus. Jos voisin, ottaisin koko maailman painon hartioilleni.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

hormånit teettävät nämä vahvuuspäivät (tiedät kun saat trendin kätösiisi. en muuten tiedä milloin :o). itse olen ihmetellyt asiaa, mutta kas nythän se on selvää pässiä!

howardin hormonitoiminta on syntyjään sekaisin.

tyytyminen ja tavoittelu. je.
voisi tehdä jonku tiivistelmän kuluneesta vuodesta näillä teemoilla, jos suinkin jaksais.
multa kysyttiin tänään mitä arvioin olevani
a) 2 vuoden kuluttua
b) 4 vuoden kuluttua
c) 6 vuoden kuluttua (haave)

annoin toosi värittömät (=realistiset) vastaukset.
b) ja c) kohta olivat priti muz samat, joten hiphei ja tässä sitä ollaan. toisaalta, kyse oli työhön liittyvistä tavoitteista, joten voinee keskittyä rauhassa tavottelemaan vaikka henkistä kasvua tai just joulupipruja!